Muistan hämärästi Ingmar Bergmanin tekstin muinaisesta televisiosarjasta tai oikeammin ahdistavan tunnelman, joka siinä vallitsi. Nyt sen oli näytelmäksi sovittanut Pasi Lampela ja esityksen oli ohjannut Samuli Reunanen.
Bergmanin (ja Lampelan) tekstissä aviopari rakastaa, vihaa ja piinaa toisiaan intensiivisesti yli kahden tunnin ajan. Aiheen raskautta keventää kolmen miehen esittämä juurimusiikki ja ilmavuutta antaa joka suuntaan avautuva näyttämö. Liisa Peltonen ja Lasse Sandberg tekevät intensiiviset ja todentuntuiset roolit toisiaan repivinä aviopuolisoina.
Lähelläni istuva keski-ikäinen nainen uppoutui näytelmään niin, että huokaili välillä äänekkäästi ja kommentoi kerran ääneen aviomiehen jorinoita sanomalla "No joo", tunteella ja äänensävyllä, joka kertoi, että tämä oli jotain henkilökohtaisesti koettua.
Menkää Hämeenlinnaan näytelmää katsomaan. Siellä varmaan toimii väliaikatarjoilukin.
Kuva: Tommi Kantanen, Tampereen teatterikesä
2 kommenttia:
Olet kirjoittanut tyylillesi uskollisena mainiot arvostelut näkemistäsi näytelmistä. Olen monesti miettinyt, miten vaikeaa arvostelun kirjoittaminen on. Olen kokeillut pakon edessä muutaman kerran kirja-arvostelua ammattilehdessä. Päädyin hätäpäissäni ”mitä hyödyllistä-mitä puuttuu” -arvostellun. Kuvataiteen arvostelu se vasta hankalaa onkin. Inhoan sydämeni pohjasta ns. taidepuhetta. Joskus näyttelyissä olisi pitänyt sanoa jotain omista töistäni. Ei onnistu. Paskoja ovat, mitä sitä selittämään.
On helppoa sanoa, mistä pitää, mutta vaikeampaa analysoida miksi.
Lähetä kommentti