sunnuntai 5. elokuuta 2018

Kotona

Kerttu kehrää vieressäni ja yrittää nuolla läppäriä, lakanat on vaihdettu, matkalaukku melkein tyhjennetty, ikkunoista virtaa sisään viileä elokuinen sunnuntaiaamu, jostain syystä ei kuulu samanlaista lintujen kakofonista ääntelyä kuin Saksassa, joku harjaa vastapäisen talon edustalta roskia, loma jatkuu vielä viikon ajan ja Tampereen teatterikesä alkaa.

Mietin Berliinin lentoasemalla lentomatkustamista. Meidät heitetään kuin pallot kaupungista toiseen ja takaisin ja kohta jo suunnittelemme uutta matkaa. Halvat lentoliput ovat tehneet lentämisestä kaikkien huvia. Perheitä, nuorisoa, nuorten miesten kaljanhuuruisia ryhmiä, vanhuksia ja nuorisoa aidattiin sotkuisiin jonoihin kuin lehmävasikoita tai päiväkotiryhmiä. Ensin jonotimme jättääksemme laukut ja sitten turvatarkastukseen, josta etenimme pieneen tilaan odottamaan lentoa ja lopulta meidät komennettiin kuumaan putkeen, joka johti koneeseen.  Odotushuoneen kioskissa myytiin sämpylöitä, kahvia, bretzeleitä, vettä ja olutta. Koneessa vieressäni ikkunan puolella mies harjoitti manspreadingia ja varasti osan tilastani. Olisi tehnyt mieli sanoa, että tässä kulkee raja, pysy omalla puolellasi törppö.

Turha tässä on lentämisen pahuudesta hurskastella, kun itsekin lentomatkustamista harrastaa.

Frankfurt Oderissa söin välillä yksikseni, toisinaan kivojen kämppiksieni kanssa ja parina päivänä vanhan ystäväni seurassa, joka vieraili luonani. Usein istuin ravintolapöytään yksin. Tarjoilija ryntäsi luokseni mukanaan kaksi ruokalistaa, joista toisen hän ojensi minulle ja toisen asetti pöydälle minua vastapäätä. Aloin epäillä, että minulla on seuralainen, jota en näe, mutta jonka kaikki muut havaitsevat.

Kaiken kaikkiaan residenssireissu oli hyvä. Sain kirjoitettua jonkin verran, levättyä riittävästi, tutustuin pariskuntaan, joka asusti samassa residenssissä ja opin taas jotain uutta. Unohdin residenssin polkupyörän avaimen reppuuni ja asiaa on eilen puhelimessa perusteellisesti setvitty.

3 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Kannattaa sanoa manspreadingin harrastajalle. Minä sanoin lähijunassa somalimiehelle. Paitsi että hän supisti istuma-alansa asianmukaisesti siitä kehkeytyi aikamoisen riehakas sanailu hänen ja parin kaverinsa kanssa. Lopuksi kaikki hohottelimme ja olimme hetken tyytyväisiä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olisi varmaan pitänyt sanoa. Onneksi matka kesti vain pari tuntia.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mukavaa kun olet palannut, Kertulle rapsutuksia!!