tiistai 5. lokakuuta 2010

Kapula

Tarvitsen työssäni kapulaa, joka on kiinnitetty tietokoneen keskusyksikköön USB portin kautta. Kapulaan höpötetään jotain, jonka sihteeri sitten parhaansa mukaan yrittää ymmärtää ja kirjoittaa selkokielelle. Lääkärin muminoista muodostuu sairauskertomus. Tänään se kapula ei pelittänyt. Koska tämä ei tapahtunut ensimmäistä kertaa tiesin jo perustemput: vaihda USB porttia sulje tietokone ja avaa taas joka prkleen ohjelma, tähän tarvitset kaksi salasanaa. Tänään rutiinitempuista ei ollut apua. Soitin Help-deskiin, josta vastaa aina joku nuori nörtti. Hän kysyy ensin PC:n numeroa, enää minun ei tarvitse etsiä sitä. Sitten hän ottaa etäyhteyden koneeseeni ja pyörittelee ohjelmaa edestakaisin. Ei ollut apua. Hän käski kutsua paikalle ilmielävän lähinörtin. Siinä vaiheessa luettelin kaikki tuntemani kirosanat, sanoin ne tyhjälle huoneelle suljettuani puhelimen. Kutsuin hymyillen seuraavan asiakkaan ja sanelin vanhanaikaisesti kasetille. Lähinörtti saapui, teki samat temput kuin etänörtti ja yhtä huonolla tuloksella. Hän arveli, että kapulan ohjelma olisi uudelleen ajettava koneelle, mikä kestäisi 15 minuuttia. Se on aikataulussamme mahdotonta. Mies sanoi tulevansa seuraavana aamuna, luettelin taas kaikki sielunvihollisen nimet ja lisäsin vielä erilaisia sukupuolielimiä kuvaavia sanoja perään. Kutsuin uuden asiakkaan, hymyilin ja puhuin rahisevalle kasetille, joita on muutama säilytetty erilaisten poikkeusolojen varalle.

3 kommenttia:

Lasse kirjoitti...

'Siunattu teknologia.'
- Matti Pellonpään hahmo Manne elokuvassa 'Arvottomat'

suhteeton kirjoitti...

Takavuosina (joskus nuijasodan aikoihin) olin sillä puolella pöytää, joka yritti saada selvää niistä rahiseville kaseteille mumistuista höpinöistä. Muistan edelleen hyvin, että siinäkin tuli usein kutsuttua sielunvihollisia ja sukupuolielimiä, saatettiinpa keskustella artikulaatiokursseistakin :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Äänenlaatuon kuulemma kapuloiden myötä parantanut.