tässä kaupungissa, jossa…
KRISTIINA WALLIN
Jalankantama, Tammi 2009
tässä kaupungissa, jossa minulla ei ole muistoja
nostan patjan vuoteesta, nostan suorille käsivarsille viileät lakanat
kannan kapeita kujia alas rantaan
pyykit kuivuvat, vesi haihtuu, pyykkinarut kulkevat parvekkeelta
parvekkeelle yläpuolellani liehuu ja hulmuaa miesten valkoisia paitoja, kovat
napit kuin pastilli kitalakea vasten
taloista tulvahtaa paistuvan kalan haju, ikkunalaudoilla radiot
puhuvat vierasta kieltä
panen patjan hiekalle, käärin hämärää hartioille merta pelkkää pimeää
ja tuuli
kulkee pinnan alla kuljettaa pullonkorkkeja, siniharmaita aamuja, nummuliitteja
jotka avaavat yhä uudelleen äänen ja musiikin salaisuuksia
tutkimuslaitoksissa ei vieläkään pureta kyynelten koodia, kasvojeni ihoon
on kertynyt kaikenlaista: tunnistamattomia hiukkasia, pölyä ja nokea
jos nukahdan rannalle, kävelen unessa lumisateen halki:
lumi on sekaisin eläinten jäljistä ja vuorokausi
halkeaa kahtia siihen mikä on ja siihen mikä on kaipaus
ja lumi on sekaisin
minun jäljistäni jotka yrittävät olla laulu
silti tapahtuu: ihosta kasvaa lintu kauniimpi kuin. Silti. Kipu
aukeaa laskoksistaan, siitä tulee keveämpi tuuli,
puhalluskukan varjo
piirtyy narulla kuivuvaan lakanaan, jättiläiskukka niin keveä niin täynnä
siemeniä, mahdollisuuksia, uusia alkuja vielä näkemättömiä
elokuvia, joissa kävellään pyykkinarujen alta, kapeita kujia alas
rantaan kunnes aamu on uusi uni, vastapaistunut leipä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti