Vietin teatteri-illan tyttäreni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Näimme Frenckell-näyttämöllä
Hiiriä ja ihmisiä. Pitkästä aikaa teatterissa itketti (saatoin itkeä silkasta väsymyksestäkin). Lennien ja Georgen ystävyys oli niin tosi loppuun asti. Heillä ei ollut oikeasti varaa kuin haaveisiin. Näytelmää ei ollut mitenkään"nykyaikaistettu", mutta tarina oli iätön.Näytelmässä näytteli myös koira, jonka ampui mies, jonka tunnen (ei se koira kuulemma oikeasti kuollut).
Ryntäsin suoraan töistä postiin, jossa seistä törötin jonossa, joka ei edennyt mihinkään. Ei ennenkuin vaihdoin viereiseen hyvin vetävään jonoon, joka sitten heti tyssäsi.
Söimme ennen näytelmää Plevnassa, eikä kyse ollut mistään kepeästä salaatista. Nyt sitten väsyttää niin paljon, ettei ole pitkiin väsyttänyt, vaikka usein olen täällä uupumustani valittanut. Luen vielä yhden artikkelin, joka on pakko kahlata läpi ja sittten kaadun sänkyyn stressaamaan huomista.
2 kommenttia:
Kesällä luin tämän "Hiiriä ja ihmisiä". Se on vähän mystinen teksti. Miten lie näyttämöllä kuvattu Georgen ja Slimin välille rakentuvaa kemiaa? Ja oliko toteutuksessa mukana lopussa iso jänishahmo? Englanninkielisessä wikipediassa on aika rankka kirjailijan itsensä lehtihaastattelussa kertoma tarina Lennien esikuvasta.
Olen lukenut kirjan joskus parikymppisenä ja muistan sen liikuttaneen minua. Nyt vasta luin, että se on alunperinkin kirjoitettu näytelmäksi. Näytelmässä (siis TT versiossa) Slimillä ei ollut suurta roolia.
Lähetä kommentti