keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Epätaiteilija

Kävin eilen kirjoituskoulutuksessa. Eräs nuori nainen luki runojaan. On ollut hienoa nähdä hänen kehittymistään niin runoilijana kuin muutenkin. Kuin aikoinaan koulussa, hän on saattanut tulla kesälomalta takaisin ihan uuden näköisenä. Meidän vanhempien kehitys ei ole silmille näkyvää, jos sellaista on. Yhdessä hänen runossaan kerrottiin rahapuusta, miten kasvi toteuttaa sen DNA:han ohjelmoitua tehtävää kasvaa, vaikka joku ikävä tyyppi on siirtänyt sen kukkaruukkuun, tänne pimeään ja kylmään, johon se ei kuulu. Samassa runossa puhuttiin perunan iduista syvällisesti. Minulle ei tulisi mieleenikään, että johonkin niin mitättömään voisi liittyä jotain ylevää.

Kirjotuskoulutusta on enää kaksi kertaa. Kolme vuotta tässä on mennyt. En osaa sanoa, olenko mitään oppinut, en ainakaan kirjoittamaan runoja itäneistä perunoista. FB:ssa yksi ryhmäläinen sanoi, ettei ole vielä valmis. Kukaan meistä ei ole, kukaan ei ole koskaan valmis. Kirjoittajaryhmän myötä olen uskaltanut näyttää tekstejäni muille (olen aika uusi kirjoittaja). Nyt lähetin tekstini kahdelle ystävälleni luettavaksi, jonka jälkeen minut valtasi ihan samanlainen häpeä, kuin kirjoitusharrastusta aloittaessani.

Kirjoitan kirjoittamisesta. Se johtuu siitä, että minulla on loma ja olen kirjoittanut. Olen tuunannut kilpapailutekstiä, kuten sanottu, olen osallistunut samaan kilpailuun ennenkin, enkä ole menestynyt. (Kirjoittajaryhmässäni on kolme kyseisen kilpailun voittanutta henkilöä). Nyt tuomaristossa on runoilija Risto Ahti, joka sanoi näkevänsä ihmisestä ihan pikavilkaisulla, onko kyseessä taiteilija. Toisaalta taiteilijuus on asia, jonka voi vaikka itse määrittää. Voi päättää ryhtyä taiteilijaksi, niinkuin voi ryhtyä vaikkapa kauniiksi ja syvälliseksi. Sille ei edes runoilija voi mitään.

5 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Ihanko pikavilkaisulla näkee, onko taiteilija? Kuulostaa jotenkin tutulta.

Olen joskus kuullut väitettävän, että työpaikkaa hakiessa pärstäkerroin ei vaikuta valintaan. Toisaalta jotkut henkilöt, jotka ovat vuosikausia valinneet ihmisiä työntekijöiksi, ovat väittäneet, että voisivat ennen kädenpuristusta sanoa, sopiiko tämä ihminen "meidän porukkaan".

Varmaan pärstäkerroin ei vaikutakaan ihmisen pätevyyteen, mutta se melkoisen varmasti vaikuttaa siiheen, pidetäänkö ihmistä pätevänä. Ja se jälkimmäinenhän se lopultakin taitaa ratkaista?

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Toivotan onnea kilpailuun. Ja iloa kirjoittamiseen - missä puuhassa muuten ei taida koskaan olla valmis, kukaan meistä. Mutta sen takia onkin mukavaa nähdä, että edes kehittyy :)

Ana kirjoitti...

Aika rohkee tuo Risto Ahdin kommentti. Mä näen taiteilijoita ja "taiteilijoita" parhaina päivinä satoja, enkä tosiaan pysty ulkonäöltä kertomaan, kuka on mitä. Joskus ihmisellä on rohkean ja näkemyksellisen ihmisen aura, selvä "taiteilijan temperamentti" jne. ja sitten se onkin toimistotäti, joka ei ole tehnyt oman naaman meikkausta kummempaa taidetta eläessään. Höpöhöpö, Risto Ahti.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ehkä runoilija ei puhunut pikavilkaisusta, vaan sanoi näkevänsä ihmisestä onko ihminen taiteilija. Piti vähän liioitella, taas.

Minerva kirjoitti...

Kyllä minulle jäi sellainen kuva, että tämä analysointi tapahtui aina kovin pikaisesti.

En ole vieläkään nähnyt peilissä taiteilijaa tai runoilijaa, vaikka olen kyllä yrittänyt.