sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Maailmalla

Kotona taas, matkalaukku on kylläkin Brysselissä. Madridia ehdin nähdä sen verran, että voisin sinne vielä palata.

1.2.2012

Tampereen rautaieasemalla seisoo nelikymppinen mies, hän on pukeutunut mustaan ulsteriin, päähän on painettu sellainen vauvanvaaleanpunainen myssy ja kaulaa kiertää samanvärinen kaulaliina. No miksi ei, onhan kylmä.

Lentoaseman kuppilassaa mustaan toppatakkiin pukeutunut, harmaantunut, ulkomaalainen mies näppää valokuvan kivennäisvesipullopinosta, joka on aseteltu keskelle ravintolaa. Kotona hän sitten katselee kuvaa vettä sisältävistä muovipuolloista. Ostan salaatin ja minipullon valkkaria, sellaisen, joita lentoasemilla myydään. Pyrkimyksenäni on hankkia olo, jossa mahdollinen lentokoneen putoaminen tuntuu yhdentekevältä.

Siltä varalta, että säilyn hengissä ja aikaa tappaakseni vierailen tax-free myymälässä. Kimppuuni ryntää nainen, joka tuoksuu voimakkaasti hajuvedeltä, huulet on huolellisesti rajattu huulipunan värisellä rajauskynällä. Keksin tarvitsevani meikkivoidetta. Nainen myy minulle sitä pienen kalliin tuubin. Yhdessä toisen huolellisesti meikatun naisen kanssa hän saa minut ostamaan huulipunan, enkä edes koskaan punaa huuliani. Totun kuulemma huulipunan käyttöön parissa päivässä. Nyt olen siis huulipunan ja rajausvärin omistaja. Olen minä joskus noita tuotteita käyttänyt, viime vuosina en vain ole viitsinyt.

Lentokoneessa vieressäni istuu aasialaisen näköinen mies, hänellä on nuudelikippo, johon hän pyytää kuumaa vettä. Mies sekoittelee kipon sisältöä ja alkaa hotkia muovihaarukalla. Kuulutuksen mukaan meille tarjotaan tomaattiia (yksi viipale, miten onkaan onnistuttu leikkaamaan niin ohut siivu, jos se olisi paksumpi, tekisi Finnair todennäköisesti konkurssin, olen siis tyytyväinen siivun paksuuteen), salaattia (puolikas salaatinlehti), kanaa (kolme kylmää kananpalaa, halkaisija n. 1 cm), tortelliinia (viisi kappaletta, kylmiä).

Kirjaudumme hotelliin, joka on lähellä kongressikeskusta ja kaukana kaikesta muusta.

2.2.2012

Kongressi alkaa yhdeltä, joten ennätän kaupungille. Ihailemme vähän kaupungin keskustaa. Turistikaupungit ovat minusta viehättävimmillään sesongin ulkopuolella. Tammi-helmikuu ovat hienoja ajankohtia matkustaa Etelä-Eurooppaan. Aurinko paistaa, mutta tuulee hyytävästi. Kierrän taidetta tuntevan henkilön kanssa Museo del Pradon tai oikeastaan hänen valitsemansa high lightit. En ole vanhan taiteen ystävä, mutta seuralaiseni osaa kertoa tauluista ja taitelijoista mielenkiintoisia tarinoita. Ovathan jotkut taulut ihan nykyajankin näkökulmasta hurjia (vaikkapa Hieronymos Bochin teokset).

En osaa espanjaa, kävin kyllä kerran viikon kestävällä espanjan intensiivikurssilla. En oppinut juuri mitään, mutta aloin puhua suomea kuten argentiinalainen opettajamme. Suomen kielen taidon palautumiseen meni viikon verran. En uskalla enää ajatellakaan moista kurssia.

Luennolla käytän kaiken voimani siihen, että pääni ei retkahda eteen eikä taakse. Onnistun jotenkuten.

Illalla Tapaamme Palacio Realin pihassa, tuulee niin, että hiukset lähtevät päästä, jäljelle jäävät asettuvat sekaiseksi häkkyräksi. Puolijuoksua riennämme illalliselle ja kadotamme matkalla yhden seurueemme naisen, joka onnistutaan myöhemmin löytämään. Mukana on hyvää onnea ja kaksi reipasta miestä, joita jatkossa kutsumme nimellä pelastuspartio Bernard ja Bianca.

3.2.2012

Luentojen välissä ei ole taukoja. Aamun workshop alkaa klo 7. Luennoitsijat ääntävät englantia monella persoonallisella tavalla.

Kongressi-illallinen on järjestetty jonkinlaiseen linnaan kaupungin ulkopuolelle. Oikeastaan syömme linnan kylkeen rakennetussa parakkimaisessa uudisrakennuksessa. Tie on kapea, ylitämme pari siltaa, linja-auto pysyy sillalla, eikä raapiudu sillankaiteisiin. Näemme joukon bussin valoista pimeään sukeltavia kauriita.

4.2.2012

Luentosession vetäjä lyyhistyy lavalle. Kun yleisössä on tuhat lääkäriä viidestäkymmenestä maasta, niin armoton sotkuhan siitä syntyy. Mies toipuu ympärillä pyörivistä tohtoreista huolimatta (ei jää tuon sekavan joukkion jalkoihin) ja kävelee omin jaloin kollegan taluttamana kravatti ja rillit vinossa ulos salista.

Käväisen kongressikeskuksen lähellä sijaitsevassa valtavassa El Corte Ingles tavaratalossa, enkä löydä mitään ostettavaa. Paluu kongressikeskukseen vastatuulessa vaatii voimia.

Lähdemme lentoasemalle. Lennämme Brysselin kautta, jonne matkalaukku siis jää. Odotan lentoasemalla bussia lähes tunnin, kotona olen vähän ennen kolmea. Yö on tuskaista vääntelyä. Onneksi olen kotona vaikka asumukseni on kylmä niin saan olla ihan omassa rauhassani. Se on kuitenkin parasta.

5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Olen ollut Madridissa kerran, pari päivää. Pson kanssa olimme edeltävästi kävelleet 32 päivää kärsien niin kivuista kuin väsymyksestäkin, täysin sovussa. Kahden päivän aikana sivistyksen parissa onnistuimme kehittämään valtaisan riidan sopivan päiväkahvipaikan valinnasta.

Päivi kirjoitti...

Madrid yllätti minut toissa kesänä opintomatkalla positiivisesti. 70 000 askelta juoksin runsaassa kolmessa päivässä, joten aika paljon tuli nähtyäkin... Silti haluaisin joskus palata.

Kaisa kirjoitti...

Luentosalin puolielvytystilanne kuulostaa hurjalta. Suomalaislääkärinä ei yleensä tule hakeutuneeksi eturiviin, ja tässäpä jälleen yksi syy jatkaa hyväksi osoittautuneella linjalla.

AuvoT kirjoitti...

Tuollaisesta matkasta olisi kiva jos joku kirjoittaa vaikka pienen romaanin. Yksi suosikeistani on Agapetuksen "Se oli ihana yö" jossa tapahtumien aikajänne on 1/3 osa Heidin matkasta. Ja siinäkin oli kyse kokousmatkasta. Agapetus on muuten hauska mies, joka kuitenkin antoi paljon ajattelemisen aihetta. Miksi nykyään ei kirjoiteta sellaisia. Eikö Heidi voisi? Sinähän sanoit joskus halunneesi tehdä komediaa.

Heidi kirjoitti...

Merjalle voisin sanoa, että suurkaupunkiympäristö ei tee hyvää parisuhteelle.

Kaisalle: Lääkärit eivät välttämättä rynnänneet eturivistä. Siinä koeteltiin kutsumuksen vahvuus.

Auvo: Hienoa, että jaksat kannustaa kirjoitusharrastustani.