Olen jo kertonut tämän,mutta ei se mitään, kerron sen uudelleen. Roope Dessutom kirjoittaa hauskan putkatarinan, omani ei ole samanveroinen, kerron sen kuitenkin. Kerron, kerron, sillä saan kertoa täällä mitä lystään ja niin moneen kertaan kuin haluan! Ette voi estää!
Ex-mieheni T vietti opiskeluaikana hauskaa iltaa J:n kanssa. Ikävä kyllä ravintolat menivät kiinni, vaikka ilta tuntui vielä nuorelta. Alkoholia ei ollut edes kielen kostukkeeksi. Nuoret miehet menivät apteekkiin ja ostivat pullollisen Malvitona-nimistä ruokahalua lisäävää lääkettä (annostus on 30 ml x 2, ettäs tiedätte), juoma sisälsi hieman alkoholia ja paljon vitamiineja. (Sitä saa näköjään edelleen!). Eräs kurssikaveri taas otti jossain pippaloissa kulauksen Sir partavettä. Häntä kutsuttiin koko opiskeluajan Sir Mustolaksi.
Kuopiossa aseman piha-aluetta koristamaan oli nostetttu vanha veturi. Nuoret miehet kipusivat kulkuneuvon päälle nauttimaan juomastaan sekä jatkamaan jutusteluaan. Poliisit eivät pitäneet moista juhlapaikkaa sopivana vaan veivät heidät putkaan. Ikävä kyllä he eivät pyynnöistään huolimatta päässeet samaan kämppään. Aamulla, kun T vapautettiin vankeudesta poliisi ilmoitti J:n odottavan häntä puatti pubissa (Boat Pub).
Kyseisessä ravintolassa muuten eräs nainen viileän rauhallisesti oksensi käsilaukkuunsa, sulki laukun ja jatkoi juhlimista.
R taas joutui kerran poliisiautoon huudeltuaan poliiseille hävyttömiä, jonka seurauksena häntä oltiin viemässä putkaan. R:n veli K halusi mukaan. Hän työnsi nenänsä poliisiauton ikkunasta ja sanoi "Haista vittu." K pääsi mukaan. Veljekset teljettiin putkaan, mutta tässäkin tapauksessa molempien pettymykseksi eri poteroihin. Joutuuko nykyään putkaan noin helposti? En tunne ketään, joka olisi ollut putkareissulla enää kolmenkympin rajapaalun jälkeen. Putkaporukoista on tullut kunnon perheenisiä ja taitavat pian olla jo isovanhempia.
Auvo T viestittää minulle toistuvasti, etten ole hauska kirjoittaja. Mietin mistä tekstin huumori syntyy. Luen nimittän huumorin klassikkoa Jaroslav Hasekin teosta Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa. Teksti on hyvin yksinkertaista, suorastaan lakonista. Ei ainakaan lyyrisen kuvailevaa. Sama tarina toistuu eri muodoissa. Sotamies on ollut jo vankilassa, moneen kertaan putkassa ja kerran mielisairaalassa ja olen lukenut vasta 86 sivua (sivuja on yhteensä 743). Svejk on yksinkertainen veikko ja yksinkertaisuudessaan paljastaa valtaapitävien kujeet.
6 kommenttia:
Kuopin juna-aseman piha-aluetta koristava komistus on kai Ukko Pekka, mummo ainakin vakuutteli niin meille, kun oltiin pieniä. Ja juna-aseman asematunneli oli silloin pitkä ja pelottava, kaiku oli todella kiehtova ilmiö ja saimme joskus huudella siellä vanhempien luvalla. Hih!
Oli hassua nähdä isän bändin keikkajuliste asematunnelin valkoisella kaakeliseinällä.
Minuun kirjoitustesi huumori kyllä uppoaa kuin nahkakenkä sohjoon.
Nyt muistan minäkin sen käytävän, seinät oli (on) päällystetty valkeilla kaakeleilla. Siinä oli jotain hyvin kalseaa.
Kiitos PäiviL. Taas kerjäsin kehuja.
Hei! Myhäilen monesti huvittuneena tekstejäsi lukiessani. Tosin olen täysin huumorintajuton ihminen. Tiedän sen siitä, että se, mitä meille viihteenä ja erityisesti naurattamaan tarkoitettuna huumorina tarjoillaan ei kerta kaikkiaan jaksa minua kiinnostaa eikä huvittaa. Ja haluaisin näin ankeana henkilönä vielä lisätä, että jatka sinnikkäästi kirjoittamistasi. Päätellen joistakin kustantamojen seuloista julkaistavaksi päässeistä teoksista, voi olla että huteja tapahtuu myös helmien ohittamisena.
Et missään nimessä ole huumorintajuton!
Oivoi, en ihan noin tarkoittanut. Tarkoitin että niukka lakoninen tyyli ei ole omiaan "tavalliselle kepeälle" huumorille. Tietty "hauskuus" sinulla on, joka vain pitää oivaltaa. Enhän minä muuten tässä sitä lukisi...
Sotamies Svejk on yksi niistä mitä olen aina halunnut lukea. Mutten vielä saanut aikaiseksi. Kävin kerran Sveijkin kantakuppilan ovella kysymässä pääsiskös sisään. Ovimies sanoi että meillä on 3 päivän jono varauksille.
Lähetä kommentti