Klovni

Tein työpäiväni puolikuntoisena. Sähläsin, aivastelin ja yskin. Nenäliinat loppuivat jo aamupäivällä, oli pakko siirtyä harmahtaviin käsipapereihin. Ne ovat sellaista kakkoslaatua, ettei niitä saa millään yhtenä kappaleena irti telineestään. Paperit vetävät nenän alusen hetkessä vereslihalle. Yritin voidella huulia ja nenää paksulla valkoisella perusvoiteella, jota jokaisesta vastaanottohuoneesta löytyy. Voitelun seurauksena minulla oli jonkinlainen naispuoleisen klovnin habitus. Vaikutelmaa tehostivat silmien ympärille levinneet silmämeikit.

I:llä oli tapana sanoa, että aamupäivällä oli yksi potilas, iltapäivällä oli vähän rauhallisempaa. Näin hyvin eivät asiat tänään olleet.

Raahustin kotiin, käväisin hallissa ja lämmitin eilistä ruokaa. Syödessäni vilkuilin eilistä Aamulehden "Kulttuuri ja viihde"- lisälehdykkää. Lisukkeessa oli kustannustoimittaja Harri Haanpää haastattelu. Mies kertoi, että kustantajille lähetetyistä käsikirjoituksista vain puoli prosenttia julkaistaan. Lukeeko kustantamoihin lähetettyjä tekstejä kukaan?  Tuskin ensimmäistä kappaletta pidemmälle,  ainakaan kun kirjoittaja ei ole voittanut palkintoja, omaa suhteita tai ole julkisuuden henkilö.En minä ainakaan lukisi jos pöytäni tai sähköpostini olisi väärällään noita hengentuotteita.

Pomoni ojensi minulle viime vuoden toimintakertomuksen. Teki heti mieli deletoida turhat lauseet, vaihtaa usein toistuvat sanat hauskempiin synonyymeihin, tehdä tekstistä letkeämpää. Mutta kun sen kuuluu olla tylsää ja kankeaa. Näin on aina ollut ja on edelleenkin oleva.

Aivastin töissä, aivastin kaupassa, aivastin kirjastossa, aivastin kadulla, aivastin kotona. Aivastin nenäliinaan, aivastin käsipaperiin, aivastin hihaan, aivastin läppärin näytölle.