maanantai 6. helmikuuta 2012

Hui hai Feng Shui

Odottelen matkalaukkuani, joka jäi lauantain kiireisessä vaihdossa Brysseliin. Odotin jo eilen toiveikkaana puhelua laukun saapumisesta kännykkääni, jonka virta alkoi hiipua, ja jonka laturi oli luonnollisesti matkalaukussa. Nykyajan "älypuhelimia" saa ladata alvariinsa. Sain onneksi tarvittavan vipstaakin ystävältä lainaksi. Heillä on aina kaikkea kaksi.

Numerosta kaksi saankin ontuvan aasinsillan eiliseen vaalitulokseen, joka oli minulle suuri pettymys (vaikkakin ennalta arvattavissa oleva). Saanko nyt rahat takaisin (laitoin rahaa Haaviston vaalikassaan). Aamulla FB oli täynnä vihreiden FB-tuttujeni voiton hehkutusta. Olivat varmaan päivittäneet statuksensa Haaviston vaalijuhlan tuiskeessa. Suuri voitto. Mikä voitto se on, että vastaehdokas voittaa vaalit ylivoimaisesti.

Pohjois-savolaisessa synnyinkunnassani äänestysprosentti oli 50 prosentin kieppeillä. Eivät halua EU-myönteisiä Helsingin herroja äänestää. Onko suvaitsevaisuus tämän prosessin aikana lisääntynyt? Vai äänestimmekö me jo valmiiksi suvaitsevaiset Haavistoa? Suurimmalle osalle suomalaisia on homoseksuaali presidentti edelleen mahdottomuus. Kivetin sydämeni kun Niinistö piti puheen kannattajilleen. En voinut mitään sille liikutuksen tunteelle, jonka koin hänen onneaan katsoessani. Hän sanoi kauniisti ottavansa huomioon nekin suomalaiset, jotka ovat eri mieltä kuin hän. Niinistön vaimo näytti nukelta.

Pesin eilen hiukseni. Pesun jälkeen ne aina pyrkivät takkuuntumaan. Omistan yhden hiusharjan, joka sekin oli matkalaukussa Brysselissä (kaikkea pitäisi olla kaksi, se olisi Feng Shuita, en ole tosin alaan perehtynyt). Kissallani Kertulla on useita harjoja, yksi niistä on tavallinen ihmisharja, jonka ostin nuukuuksissani jostain marketista. Pesin Kertun harjan shampoolla ja selvittelin hiukseni ihanan harmoniseen järjestykseen.

Sinikka Nopolan kirjasta luin, että jos asunnossa on tauluja, joissa on vain yksi ihminen, niin Feng Shuin mukaan asukas tulee aina elämään yksin. Minulla on viisi taulua, joissa on vain yksi ihminen, yksi taulu, jossa on yksi puu, oksalla istuu onneksi kaksi lintua, taulu, jossa seisoo vierekkäin  kaksi tuolia, sekä grafiikan lehti, jonka keskellä makaa kissa. Kohtalonani on siis yksinasuminen, tilanteessani näen kyllä monia varsin miellyttäviäkin seikkoja.

Jaan teille päivääni piristäneen linkin. Tulee ihanaisesti mieleen Pohjois-Korea.

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Mulla on seinillä vain peilejä ja karttoja. Vanhoja karttoja, ei nykyisiä. Jos kellä on halua ennustella tästä jotain, siittä vaan! :-D

Heidi kirjoitti...

En osaa analysoida noiden seinäkoristusten merkitystä.