Työasu

Kun töissä kumartuu poimimaan jotain lattialta, siroavat rintataskuun tungetut kuulakärkikynät lattialle neliömetrin säteelle, yleensä jonkun huonekalun alle. Kun sitten alkaa noukkia kyniä, joissa on eri lääkkeiden myyntinimiä, putoaa EKG-viivain ja kynsiviila lattialle. Kynsiviila on tärkein työkaluni, viilaan kynsiäni samalla kun tuijotan tietokoneen näytöllä pyörivää tiimalasia. Olen hyvinkin todennäköisesti säilyttänyt edes jossain määrin mielenterveyteni viilan ansiosta. Kumartuminen on muuten suoritettava hallitusti toinen käsi taskun päällä. Näin monen työvuoden jälkeen muistan oikean kumartumistavan vain joka toinen kerta. Konttailen siis harva se päivä pitkin työhuoneen permantoa.

Apulaislääkärinä kannoin työtakin taskussa Akuuttihoito-opasta, erilaisia annosteluohjekortteja, suttuisia muistiinpanoja sisältäviä muistilehtiöitä ja erilaisia monisteita. Selkä painui kyyryyn tiedon painosta. Nykyään tyhjennän taskuni tiheästi.

Sairaalahygieniasyistä on takin hihat käärittävä kyynärpäihin, kelloa tai sormusta ei saa käyttää. Kaikki sormuksettomat lääkärit eivät siis ole sinkkuja. Sain hygieniahoitajan raportin eräästä aamukierrosta vuodeosastolla: lääkäri nojailee ikkunalautaan, takinhelmat koskettavat viereistä tyhjää potilasvuodetta, lääkäri koskettelee kasvojaan, lääkäri laittaa stetoskooopin taskuunsa, josta pursuaa nuhjuisia papereita. Hiljattain kierrolla kulki taas mukana hoitaja, jota epäilin hygienia-agentiksi. Heti alkoi nenääni kutittaa: en raapinut vaan vääntelin naamaani, kunnes kutina hellitti. Älköön kukaan silti luulko, että suhtaudun hygienia-asioihin kevytmielisesti. Ei vainen, ne ovat alati lähellä sydäntäni.