Työrupeamani loppui virallisesti reilut kaksi tuntia sitten. Tuolla kellonlyömällä nukuin, joten en huomannut sen päättymistä.
Luen Murakamin romaania "Kafka rannalla". Kirjassa Takano valmistaa aamiaiseksi paprikamunakasta, johon minulle tuli välitön halu. Onneksi jääkaapista löytyi paprikaa, joten saatoin nauttia munakasta tänä aamuna. Kirjassa on yli 600 sivua, mutta se on nopealukuinen. Olisin varmasti pitänyt kirjasta enemmän alle kaksikymppisenä, jolloin olisin ominut sen kummallisen maailman epärömättä. Nyt minua vaivaa välillä sellainen "onko kirjailija ihan tosissaan, vai nauraako hän lukijalle, joka ostaa kirjan kreikkalaiseine tragedioineen ja kissoille puhuvine miehineen ja taivaalta satavine iilimatoineen". Maagista realismia, itsensä etsintää, nuorten juttuja, jotka sopivat erinomaisesti keski-ikäisillekin, jos onnistuu potkaisemaan sivuun jämähtäneen asenteen. Kielikuvat ovat välillä kuluneita "kuin aavalla merellä ilman ankkuria ajelehtiva laiva". Tuosta kliseestä meni todennnäköisesti Nobel-palkinto.
Ostan joka vuosi eteisen seinälle uuden taidekalenterin, viime vuoden taiteilija oli Andy Warhol ja tänä vuonna ihmettelen Salvador Dalin taidetta. Tammikuun kuva ei lupaa seesteistä vuotta.
Istun television ääressä ja aion ainakin hetken katsoa Ville Haapasalon ohjelmaa Venäjältä. Tunnen rakasta naapuriamme todella huonosti.
Moni on varmaan sydän syrjällään miettinyt mitä viherkasveilleni kuuluu, joten jatkan suosittuja viherkasvikatsauksiani. Anopinkieli on vaipunut talvimasennukseen ja sen ryhti on painunut hienoiseen kumaraan. Orkidean olen nostanut hyllylle turvaan Kertun hyökkäyksiltä, enkä vielä tiedä miten se tulee paikanvaihtoon reagoimaan. Amaryllis puhkeaa kohta valkoiseen neitseelliseen kukoistukseensa. Nakano puhuu kissoille, minä puhun Kertulle. Miksei amarylliksellekin voi puhua, tosin se on niin herkässä kahitysvaiheessa, ettei elämän karuja puolia kannata vielä kertoa, niistä puhutaan anopinkielelle. Mahdollisesti se on siksi vaipunut katatoniseen depressiiviseen tilaan.Kukat eivät ole toistaiseksi vastanneet minulle, eikä sen puoleen Kerttukaan, siinä mielessä ei tarvitse vielä huolestua.
3 kommenttia:
Hyvää Uutta Dali-vuotta, Heidi! Meillä on Carl Larsson -kalenteri; tähän päädyttiin monen mutkan kautta, mutta huonompiakin vaihtoehtoja olisi ollut.
Murakamin maailma on yhtä selittämätön, aluton ja loputon kuin omamme, sen kaikki tarinat...
Dali-vuosi on varmasti erilainen kuin Larsson-vuosi. Näin kesäkuussa Madridissa hienon Dali-näyttelyn.
Lähetä kommentti