sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Olisipa elämä musikaali

Lehdistä saa jatkuvasti lukea tarinoita, joissa joku jättää hyväpalkkaisen työnsä ja ryhtyy joogaamaan kokopäiväisesti tai kasvattamaan kyyttöjä isovanhempiensa vanhassa huterassa navetassa. On köyhä, mutta onnellinen.

Missä ne epäonnistuneet uranvaihtajat ovat? Kai sellaisiakin löytyy, joita jatkuva joogaaminen alkaa tympiä tai jotka eivät jaksakaan lypsää kyyttöjä.  Mummonmökki maalla osoittautuu kylmäksi ja siitä löytyy vesivahinko. Tekee mieli takaisin kerrostaloon ja kaupungin keskustan kahvilaan lattea siemailemaan.

Epäonnistumisista vaietaan, eihän sellaisia tarinoita kukaan halua kuulla.

Näin eilen ihanan musikaalin nimeltään La La Land. Musikaalien ja romantiikan halveksijoiden ei kannata vaivautua. Elokuva on aikuisten kiiltokuvavihko.

Elokuva kunnioittaa Hollywoodin musikaaliperinnettä ja ihailee jazz-musiikkia.

Musikaalin pääpari on kerrassaan ihana. Ryan Gosling on hurmaavan poikamainen. Katse, jonka mies luo vastanäyttelijäänsä Emma Stoneen  sulattaa pahimmankin kyynikon. Emma Stonella on mahtavat kasvot, jotka heijastavat kaikki tunteet todella herkästi.

Vaatteet ovat kauniita ja tanssit ihania, varsinkin tanssi planetaariossa. Vaikka eletään nykyajassa ohjaajalla (Damien Chazelle) on ollut käytössään suodatin, joka tekee Los Angelesista iättömän kaupungin.

Tähän elokuvaan ei tarvitse ostaa irtokarkkia, sillä elokuva itsessään on herkullinen suklaakonvehti.

Olisipa elämä musikaali eikä tragikomedia.

6 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Olen viime aikoina lukenut sekopäisen alkoholistin ja lapsensa tarinaa ja nähnyt vielä täydentävän elokuvan. Taitaa olla suklaakonvehdin vuoro :) Onneksi näitäkin voi valita välillä. Jaksaa sitten taas sen tragikomedian kanssa.

Ana kirjoitti...

Katsoin myös. Oli herkullinen kerran katsottava, mutta mulle ei mene toista kertaa (kuten muutama leffa per vuosi helposti menee - olen katsonut esim The Dressmakerin 4 krt viime vuonna...). Tämä on nähtävä isolta kankaalta, turha tihrustaa kotona dvd:ltä.

Heidi kirjoitti...

Ehdottomasti tarvitaan iso kangas.

Heidi kirjoitti...

Ja Leenalle: elokuva on kivaa vaihtelua kaikelle raastavalle.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Minunkin piti olla Niagarassa eilen seitsemältä - jos olit siinä näytöksessä - mutta jouduin illaksi töihin. Todellakin menen katsomaan joku päivä!

Tuli näistä musikaali(maisista)leffoista mieleen Mamma Mia. (Sen niminenkö se oli.) Pari, jonka välillä ei ollut sitten tippaakaan kemiaa: Meryl Streep ja Pierce Brosnan. Vaivaannutti katsoakin.

Luultavasti ne suuren elämänmuutoksen tehneet ovat juurta jaksain kyrsiintyneet entiseen ja haluavat sitä toisenlaista elämää todenteolla. Jossakin vaiheessa puhuttiin downshiftaamisesta; mikäs siinä on downshiftatessa, kun se uusi elämäntapa on itse valittua ja vastaa omia arvoja & usein kai aika porvarillinen tausta ei syökse taloudelliseen umpikujaan.

Leena Laurila kirjoitti...

Noniin, nyt se on katsottu. Suussasulavaa suklaata todella. Raikas, kevyt, kaunis ja niin romanttinen. Ihanaa että on osattu kuvata vastarakastuneita ilman täydellistä seksiakrobatiaa petiosastolla, suorastaan freesi ratkaisu. Ja tietenkin tuo pari ja tuo nuorimies, ihana. Lisäksi Los Angelesin kaupunki jazzkapakoineen houkuttelevan kauniisti kuvattu.