Kun heittäydyn illalla vuoteelleni ja sammutan valon, alkaa sydämeni tykytellä ja muljahdella. Tekee se todennäköisesti samaa päivälläkin, mutta enhän minä ehdi sitä kuunnella. Unta odottaessani tykytys kuuluu korvissani ja tuntuu kaulassani ja valvottaa minua. Olen varma, että vaiva johtuu stressistä, mutta aikani jumputusta kuunneltuani päätin mennä työterveyslääkärin vastaanotolle.
Sain työterveyshuoltoon 15 min lääkärinajan jo seuraavalle päivälle. Naislääkäri oli pukeutunut murheelliseen mustaan, hiuksissa näkyi harmaata juurikasvua ja hän puhui suomen kieltä murtaen. Työpöydälla oli rivissä kaikenlaista rekvisiittaa: korvalamppu, refleksivasara, stetoskooppi ja verenpainemittari. Nainen naputti konettaan molemmilla etusormillaan samalla kun puhuin. Olin suunnitellut mitä kaikkea kertoisin, mutta yritin puhua selvästi ja yksinkertaisesti ja jättää erilaiset työelämään liittyvät pohdiskelut vähemmälle. Eipä niitä paljon varttiin mahdukaan.
Lääkäri tarjosi sairaslomaa, jota en huolinut, sillä olen jo lomalla. Ajatus sairaslomasta stressaisi minua enemmän kuin työ, joka kaatuisi poissaollessani muiden niskaan tai löytyisi varmasti edestäni kun palaisin töihin.
Lääkäri kuunteli sydämeni vihreällä halpisstetoskoopilla, jota en huolisi käyttööni. Hän määräsi laboratoriokokeet kysyttyään ensin mitä kokeita halusin.
Jollain kummallisella tavalla vastaanotto rauhoitti mieltäni vaikka en ollutkaan siihen tyytyväinen. Tuo naputtelu ja määrätyt laboratoriokokeet toimivat jonkinlaisena arkisena realiteettiterapiana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti