Varastettu vessaharja

Kävin aamulla labrassa Hämeenkadun toimipisteessä. Laboratorionhoitaja tai oikeammin bioanalyytikko kertoi, että toimitiloista pyritään varastamaan kaikki irtoava mm. suihkuletku ja vessaharja. Arvelisin, ettei toimipisteen vessaharjalla olisi kovinkaan korkeaa jälleenmyyntiarvoa.

Laboratoriokokeiden tulokset kilahtelevat kännykkääni ja tuijotan niitä ällistyneenä. En ole tottunut työssäni näkemään noin hyviä arvoja. Katsoin itse EKG:n, joka sekin oli prima. Ei edes yhtä ainokaista lisälyöntiä. Vika löytyy siis päästäni.

Sain illalla puoli seitsemän aikaan ajatuksen "Minäpä lähden teatteriin!" Kellariteatteri ja teatteri Telakka ovat tehneet yhteistyönä näytelmän "Ei voi auttaa, sori". Näytelmä päättyy eri teattereissa eri tavoin. Toivottavasi Telakan loppuratkaisu on epäsovinnaisempi kuin Työviksellä oli.

Näytemän ihmisten ongelmat tuntuvat minusta jo kaukaisilta. Parisuhde työn ja lastenhoidon puristuksissa. Tasapainoilu oman ajan tarpeen ja perheen tarpeiden välissä. Kahden ihmisen erilaiset haaveet.

Näytelmässä nainen on se joka määrää ja miesraukan tempoilua katsoo vähän säälien. Toisaalta tekisi mieli ravistaa moista uroslapasta.

Antti Mikkolan teksti naurattaa, mutta ehkä se koskettaminen onnistuu vähän huonommin. Näytelmässä ollaan miehen puolella, joka on lopulta ihan virkistävää. Samuli Muje riehuu itsensä hikeen nöyrtyvänä Ilmarina. Heidi Kiviharju onnistuu hienosti kolmessa eri roolissaan ja on herkullinen tapaus Ilmarin äitinä. Antti Mankonen jää jotenkin valjuksi perseitä maalaavana taidemaalarina.

Näytelmä oli kelpo inhmissuhdedraamaa, voisi varmaankin nimittää tragikomediaksi. Hyvä pieni näytelmä, mutta ei ehkä niin hyvä kuitenkaan, että jaksaisin lähteä Telakalle sitä toista loppua katsomaan. Toivon, että se on räväkämpi, sillä hienoon vauhtiin päässyt näytelmä vähän läsähti lopussa.