Luen jatkuvasti facebookista hurmoksellisia kuvauksia kirjoittamisesta. Oma tekstini on jäänyt junnaamaan jonnekin viidentoista liuskan paikkeille. Minulla on jonkinlainen käsitys siitä miten etenen, mutta olen silti jumittunut paikalleni.
Sisareni mies M opiskelee puusepäksi jouduttuaan työttömäksi eräästä kännykkäfirmasta. Miehellä on verstas autotallissa tien vieressä, josta siskoni soittaa hänet kahville taloon mäen päälle. M karistaa sahajouhot vaatteistaan ja nousee kahvipöytään.
M teki pojalleni hienon kitaran, josta kuva tuossa yllä. Saa tehdä tilauksia. Kuljetin kitaran kotiin junan hattuhyllyllä. Olin melko varma, että unohdan sen junaan. Tampereella hyppäsin junavaunusta reppu selässäni ja etenin rivakasti laiturin ihmispaljoudessa. Sitten muistin kitaran ja juoksin takaisin. Juna seisoi onneksi paikallaan ja tyhjän vaunun hattuhyllyllä makasi tuo kaunis soitin.
Poikani ja hänen tyttöystävänsä kävivät eilen luonani syömässä ja poikani rämpytteli soitinta tyytyväisenä. Ihmetteli mikrofoneja ja kaikenlaisia yksityiskohtia, joita kitarasta löytyi.
Tein ruokaa nimeltään "Kanaa Igorin tapaan". Vähensin ohjeen tolkutonta smetanan määrää. Kun ruoan nimestä löytyy nimi Igor, siihen kuuluvat vähintään smetana ja suolakurkut. Hyvää tuli. Kiva kun kävivät.
Jospa kirjoittaminen sujuisi tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti