Ruokahävikkiä vähentääkseni tein sosekeittoa jääkaapin jämäaineksista (kaksi perunaa, kesäkurpitsa, rucolaa ja pinaattia). Keitto lillui lautasella yhtä houkuttelevana kuin levälautta. Sitä jäi runsaasti huomisellekin päivälle ja todennäköisesti otan viherlevää maanantaina töihin evääksi.
En uskalla lukea kirjoja, joissa kerrotaan vanhoista naisista, sillä kirjoitan tällä hetkellä sattumalta juuri tuosta aiheesta, tosin vain yhdestä vanhuksesta. Pelkään, että usko kirjoittamiseen tuolloin häviää (se häviää kyllä muutenkin) tai kirjoista tarttuu jotain, joka ei ole omaani. Kartan näitä Minna Lindgrenejä kuin rotaviruksia. Tuo oli pakko lisätä tähän, sillä luen turkkilaisen Elif Shafakin romaania "Eevan kolme tytärtä". Teksti sisältää jopa rasittavassa määrin erilaisia vertauksia, joista osa kuulostaa hyvältä ja jotkut ovat taas vähemmän onnistuneita.
Eevan kolme tytärtä on mielenkiintoinen kirja, sillä enhän tiedä nyky-Turkista paljonkaan. Kävin opiskeluaikoina Istanbulissa, jonne matkustimme junalla. Maistoimme ensimmäistä kertaa kebabia ja kävimme Sultan pubissa oluella. Umpirähjäinen hotellimme sijaitsi lähellä sinistä moskeijaa ja heräsimme aamuisin rukouskutsuihin. En osaa sanoa innostaako romaani matkustamaan sinne uudestaan, ehkä ei kuitenkaan. Turkkilainen yhteiskunta tuntuu nyt pelottavalta ja oli kai sitä jo silloin aikoinaan, mutta emmehän me sitä tuolloin murehtineet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti