torstai 3. toukokuuta 2018

Taidematkalla

Matkustin Hesaan bussilla, jonka ikkunapaikat täyttyivät heti, käytäväpaikoilla ei joutunut kukaan onneksi istumaan. Matka maksoi viisi euroa.

Katsoin menomatkalla Ylen Areenasta dokumentin Robert Mapplethorpista, valokuvaajasta, joka menehtyi AID:siin nelikymppisenä ja jonka nimeä en osaa lausua. Taiteilija tunnetaan kukkakuvistaan, muotokuvista, veistosmaisista alastonkuvista ja suorasukaisesta homoeroottisesta kuvastosta, jonka vuoksi käytiin aikoinaan oikeuttakin. Miehellä oli dokumentin mukaan hillitön halu tulla rikkaaksi ja kuuluisaksi. Mapplethorpin näyttely nähtiin Kiasmassa 2015, jossa "arveluttavat kuvat" oli koottu yhteen huoneeseen, johon taisi olla jonkinlainen ikäraja. Suurin osa dokumentissa näytetyistä valokuvista olivat todella kauniita, mutta jostain syystä mieleeni juuttui kuva, jossa miehen nyrkki oli jykevää rannetta myöten toisen miehen peräsuolessa. Yritän karkottaa tuon näyn tai ehkä kesytän sen. En ole hirmuisen herkkähipiäinen.

Kiasman viidennessä kerroksessa on esillä Grayson Perryn suuria kantaaottavia seinävaatteita, jotka ovat ikäänkuin nykyajan gobeliineja. Näyttelysalin keskelle on aseteltu miehen keramiikkaa ja yhdessä huoneessa esiteltiin miehen mekkoja. Työt käsittelevät mm. brexitiä ja brittiläisiä luokkaeroja ja ne ovat humoristisia. Mikään ei jäänyt inhottavasti kummittelemaan. Pidin miehen töistä ja menisin vaikka uudelleen, jos Kiasma olisi lähempänä.

Design museossa katselin Timo Sarpanevan lasipystejä. Eipä siitä enempää.

Kävin A:n kanssa syömässä ja meillä oli taas kerran oikein rattoisaa.  Ruoan ja juoman jälkeen bussimatka Tampereelle sujui mukavasti torkkuen.

Ei kommentteja: