Luen ihastuneena naistenlehtijuttuja kodeista, joiden ruokapöydän ympärille mahtuu sekalainen kolmenkymmenen hengen äänekäs, boheemi ystävä- ja sukulaisjoukko. Kuvitelmissani tietysti heilun kaiken keskipisteenä ja taion tyhjästä persoonallisia herkkuruokia yllätysvieraille. Ihanteenani on se kirjailija Manninen (en ole lukenut hänen kirjojaan), mutta hänen pihapiirissään asuu myös entinen mies perheineen ja kaikki on niin runsasta ja kodikasta. Karu totuus on, että sukulaisista pidän yhteyttä vain omiin lapsiini, vanhempiini ja kahteen siskooni. Pääasiassa kommunikaatio heidän kanssaan tapahtuu puhelimitse ehkä tytärtäni lukuunottamatta. Välillä olemme riidoissa jostain mitättömistä syistä ja puheluihin tulee taukoja, mutta noin yleisesti pidämme säännöllisesti yhteyttä toisiimme. Unohdin, että yksi serkku on FB-ystäväni, onnittelin hiljattain häntä syntymäpäivän johdosta.
Eilen luonani kävi kuusi vierasta, jotka olin tunkenut pienen "kätevän", levitettävän IKEA-ruokapöydän ympärille. Istuu sen pöydän ääressä missä kohtaa tahansa, niin koivet tökkäävät pöydänjalkaan. Kun katoin pöytään astiat niin mitään muuta ei enää siihen mahtunutkaan. Ei edes viinipulloa. Pöydän ympärille oli tungettu kolmea erilaista tuolimallia, neljä omaani (valkoisia moderneja italialaisia) , kaksi vanhempieni vanhaa jakkaraa ja yksi heidän hylkäämänsä puunvärinen tekovanha tuoli. Muonituskapasiteettini oli äärirajoilla. Kaikesta huolimatta vieraat viihtyivät. U toi minulle nipun Parnassoja, jotka olen rennosti pinonnut olohuoneen pöydälle tyyliin "täällä asuu kulttuuri-ihminen".
On olemassa sellainen luonnonlaki, jonka mukaan, kun näet sellaisen ihmisen, jonka silmissä haluaisit olla edes siedettävän näköinen, niin törmäät häneen ilman meikkiä kuraisissa lenkkivaatteissa ja tukka lätässä. Minulla on sellainen kävelytyyli, että kura kiipeää ylös lahkeita, jos käyn lyhyemmällä lenkillä kura ulottuu polviin saakka, pidemmällä reidetkin ovat ruskeissa kuralänteissä. Istuin kesken lenkkini kahvilla eräässä kahvilassa, jonne saapui puolituttu mies, jolla nyt ei oikeasti ole mitään väliä, mutta yksi juttu kuitenkin vähän nolottaa. Yritin teeskennellä näkymätöntä. Tuijotin Hesarin kuolinilmoituksia hyvin kiinteästi sen ajan kun hän asioi kassalla. Minusta tuntuu, että hän katsoi pitkään, mutta minä tyttö tillotin niitä kuolinilmoituksia. En ole edes ihan varma oliko kyseessä kuitenkin joku ihan vieras tyyppi, sillä katselin niin intensiivisesti niitä ristejä, enkeleitä ja purjelaivoja.
5 kommenttia:
Luononlaki on luonnonlaki, eikä sille mitään voi.
Minun seraani tunkevat kaikki sukulaiset ja muutkin, jotka puhuvat vain rahasta ja omistamisesta. Olen tehnyt kovasti pesäeroa, mutta nyt kun luin Sydänmagneetin alan säteillä oikeaa säteilyä, jonka jälkeen pöytäni ympärillä istuu vain boheemeja tyyppejä, joiden kanssa voit olla oma hulvaton, heittäytyjä itsesi.
Minäkin luen hautajaisvärssjä. Erittäin kiihkeästi tekisin sitä, jos lenkillä, tälläämättömänä, pitäisin tapanani poiketa johonkin kahvilaan ja sinne tulisi ihan kuka tahansa. Onneksi lenkkini menee Päijänteen rantapolkuja ja sitten kiipeän ylös metsärinnettä, kunnes olen kotikadullani ja pääsen kotiseinieni turvaan.
Vain postimies, joka usein soittaa kahdesti, pääse yllättämään minua joinakin aamuina klo 11, kun olen epäonnekseni juuttunut koneelleni yöpaidassa ja luonnon luomana. Aluksi ilmoitin etten ole se Aileen, se sarjamurhaaja, joka teloitettiin USAssa, ja jolla oli suomalainen isoäiti. Nykyään pokka pitää ja minä vain otan lähetyksiä vastaan ja signeeraan kuin olisin tyylikkäässä kotiasussa ja kasvot ylösrakennettuna. Selvä iän merkki, kun lakkaa välittämästä...
Olen asunut muinoin samoilla seuduilla kuin sinä (etkös asukin Muuratsalossa). Onko Haikassa vielä sellainen kaurismäkeläinen ruokala/kahvila, jota piti Raili niminen nainen? Hienoa seutua.
Ei liity tähän juttuun, mutta saat uuden linkin sivupalkkiisi:
http://tuote.wordpress.com/
Melko työlästä yrittää tavoittaa entiset lukijat, kun ei voi laittaa blogiin ilmoitusta, että olen vaihtanut osoitetta. Siksi tämä, anteeksi häiriö.
Kiitos Exme. Taidat selvitä vastoinkäymisistäsi.
Asun Muuratsalossa. Muutimme länsirannikolta meren rannalta 2.7.1985. Ei ihan näin pitänyt jäädä, mutta saaren taika vei.
Tiettävästi Railin kuppila toimi vielä kesällä. Tosin siitä, kun olen itse siellä käynyt on jo aikaa. Paikka on kuin suoraan Kaurismäen leffasta, joten ei ihme,että sinne eksyvät kuuluisuudetkin.
Lähetä kommentti