Välttelyä

Tänään on viimeinen kirjoituspäivä tällä erää, joudun kyllä käymään myös työpaikalla. Huomasin,ettei artikkelia voikaan tehdä niin kuin alunperin suunniteltiin ja että kaikki on laskettava uudestaan. Toisaalta se datan pyörittely tilasto-ohjelmalla on tosi mielenkiintoista, eikä ollenkaan vastenmielistä. Kuitenkin työlle on joku käsittämätön este. Haluan saada jutun valmiiksi, vaikkei se siltä näytä.

Mistä johtuu, että kun pitäisi tehdä jotain, niin tuntuu hyvin tähdelliseltä tehdä jotain muuta. Claes Andersson kertoo kirjassaan Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus., että kun hänen piti kirjoittaa teos loppuun, niin hänelle tuli pakottava tarve lähteä hankkimaan punaista pannumyssyä, Kun minun olisi tehtävä tuota ammatillista artikkelia niin saan kyllä päivitettyä blogia, käytytä lenkillä, siivottaua, mitä vaan kunhan en pääse tekemään sitä mitä pitäisi. Työskentelin eilen kirjastolla ja löysin itseni selaamasta kirjaa Puolustusvoimien autovarikko 1939-2007.

Eräs poliitikko ja pappismies on pyytänyt anteeksi härskejä vitsejään. Itse olen työurani aikana kuullut alatyylin juttuja tietyiltä entisiltä työkavereiltani niin paljon, että on vaikea keksiä mitään, mikä voisi hätkäyttää. Jostain syystä jutut eivät ole tuntuneet loukkaavilta. Kyse on ehkä sävystä. Usein on naurattanut niin, että vatsaan on koskenut. Pappismiehen halauksia ja tokaisuja kukaan ei kokenut uhkaavaksi, ainoastaan noloiksi. Ehkä ne eivät ole olleet ikäänkuin todellisia. Jos kolmevuotias uhkaa tappaa sinut niin se ei ole pelottavaa. Tässä lienee kyse samasta asiasta.

Viikonlopun runo on seuraavan Runoraadin  (27.11, Teema) runo: teoksesta Runoilevien naisten kaupunki, uutta ranskankielistä runoutta, Tammi 2010

Marie-Claire Bancquart: KYLLÄ, VÄLITILA


Kuvittelet siis pääseväsi
välitilasta?
Se on sinussa joka solussa
et voi vetää siitä
yhtäkään lankaa
ilman että
purkautuisit itse kuin nailonsukka.
Outoa kyllä,
kiinnikekin on olemassa:
olet osa pientä ja olennaista hyppäystä
kohti
kuilun alkua
ja
ilon alkua.