lauantai 25. helmikuuta 2012

Kirjeitä Kertulle 2

Rakas Kerttu,

(Rakas ja rakas) Kirjoitan sinulle jo toistamiseen, vaikket ole edelliseenkään kirjeeseeni vastannut. Ymmärrän kiireesi, huonekalujen repiminen vie kaiken aikasi.

Olin eilen kuuntelemassa erään kirurgin väitöstilaisuutta. Saliin oli ahtautunut joukko asiasta tuskin mitään ymmärtäviä sukulaisia sekä velvollisuudentuntoisia kollegoita. Kaikki odottivat innolla tilaisuuden jälkeen tarjoiltavaa kahvia ja mansikkakermakakkua. Vastaväittäjänä toimi eläkkeellä oleva kirurgi. Mies keskittyi kiusaamaan väittelijää, joka selvisi kiusaamisesta loistavasti. Kirurgit lienevät siihen tottuneita. Eivät kovin herkästi parahda  itkuun. Vastaväittelijä mumisi kysymyksensä niin hiljaisella äänellä, etteivät hänen juttunsa meitä takapenkkiläisiä häirinneet. Saatoimme keskittyä FB:n päivittämiseen.

Jouduin jättämään sinut illaksi yksin. Sanoit kyllä pärjääväsi jos vain raksuja ja vettä on saatavilla.

Karonkan jatkot olivat sellaiset kuin ne ovat. Söimme seisovasta pöydästä kylmäsavulohta ja kreikkalaista salaattia, viiniä oli tarjolla sekä punaista että valkoista. Tilaisuus alkoi seitsemältä, väittelijä saapui paikalle euforisena yhdeksän maissa. Taputimme hänelle, sillä olimme iloisia hänen puolestaan. Väitöskirjatyön tekemisen väittelijä oli aloittanut jo 1995. Tilaisuudessa soitti amatööriorkesteri, joten tanssiakin sai.

Me emme ole koskaan katsoneet Putousta. Olen pitänyt ohjelmaa sinulle sopimattomana. Nyt huomaan, että en pysty osallistumaan yhteisiin keskusteluihin, enkä enää ymmärrä mille nauretaan. Yritän sulautua joukkoon ja hihittää kun joku sanoo "Hirrrrveen humalassa". Joo kiva. Hauskaa. Olen tehnyt pahan virhearvion.

Minut on opetettu siihen, että päivä on piloilla, jos nukkuu pitkään. Sinä nukut milloin lystäät. Minulla olisi sinulta paljon opittavaa. Valitsit juuri sen pehmeimmän lämpimimmän kolon ja ryhdyit aamupäiväunille.

Ystävällisin terveisin,
emäntäsi Heidi

Viikonlopun runo, jota en Kertun kirjeeseen laita, sillä aihe ei ole kissoja kiinnostava.

Pauliina Haasjoki Pääskynen ja lepakko (Otava 2009). Hankittu kirja alesta.

Uimalassa puut kuvastuvat alas veteen, ihmisten puoleen.
Lapset hyppäsivät laudalta ja sitten potkivat ilmaa auringossa
kuin äkkiä vastustaisivat putoamista.
Ja sitten jäsenet lepäävät vettä vasten.
Tämän enempää
ei ole, varmasti tässä on kaikki.

3 kommenttia:

Stadin Friidu kirjoitti...

Nyt tulee kehu.Mitenkä herttainen ovallus alkaa kirjoittaa kissalle kirjeitä ja kertoa päivän tapahtumista.Kiitoksia niistä pienistä lukuelämyksistä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitokset kiitoksista!

luimupupu kirjoitti...

Hei!
Löysin blogiisi kulutusjuhlan kautta ja innostuin lukemaan monta juttua. Jos olisin istunut lattian sijaan tuolilta, niin olisin varmaan tipahtanut väitöstilaisuuden kuvailua lukiessani. Tuollaisiahan ne väitökset ovat, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, väki odottaa kakkua ja miettii omia juttujaan.
Hauskaa talven jatkoa!