torstai 23. helmikuuta 2012

Kirjeitä Kertulle

Kävin eilen Lukulaarissa ihmettelemässä kahdessa kerroksessa rönsyileviä kirjavuoria. Huomasin, että Kafkalla on teos nimeltään Kirjeitä Felicelle. Pentti Saarikoski taas on kirjoittanut Kirjeitä vaimolleen. Kenellepä minä niitä kirjeitä rustaisin? No kissalle tietysti, tosin se ei vieläkään
osaa lukea, vaikka kämppä pursuaa kirjoja. Olen alkanut epäillä, että otus on lahjaton. Kertun kanssa kirjallisuudesta keskusteleminen on yhtä tyhjän kanssa.

Sulkuihin olen asetellut Kertulle sopimattomat osiot.

Rakas Kerttu,

(Rakas ja rakas). Viime yönä tohdit taas häiritä minulle niin tärkeää yöunta. Ymmärräthän, että minusta tuntuu pahalta, että valvotat minua yöllä ja sitten kun herään, asetut nukkumaan sängylleni. (Huomatkaa, tässä on käytetty perheterapeuttien suosittamaa muotoa, minusta tuntuu pahalta, sen sijaan, että sanottaisiin, senkin itsekäs paska, joka hypit yöt pitkin asuntoamme).

Näin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä unta erittäin kohteliaasta vanhahtavaan tweedpukuun pukeutuneesta miehestä. Mietin aamulla, mistä tuo ihan miellyttävä uni tuli. Sitten keksin, että olin edellisenä iltana katsonut Downton Abbeyta.  Elämäni on niin virikkeistä, että uneksin BBC:n sarjoista.

Nyt on sitten naapurimaahan saatu prinsessa, jos et ole sattunut kuulemaan. Voin varmaan sinunkin puolestasi onnitella Victoriaa ja Danielia. Synnytys ei onneksi ollut kovin pitkä.

Ajattelin kirjoittaa sinulle vielä eutanasiasta, eläimenä kenties ymmärrät asian. Teihinhän on aktiivista eutanasiaa toteutettu jo pitkään. Kuulemma suurin osa suomalaisista kannattaa aktiivista eutanasiaa, myös meihin ihmispoloisiin kohdistuvana. Poliitikkojen on tietysti edistettävä asioita, joita niin moni kannattaa. Voisin jopa sanoa, etteivät ihmiset oikeasti tiedä mitä haluavat. Minä en ainakaan tahdo olla eutanasian aktiivinen toteuttaja.

Minusta tuntuu vähän ikävältä, että raavit nojatuolejani. Voisitko jatkossa keskittää lajiominaisuuksiisi kuuluvaa raapimisaskaretta raapimispuuhun. Kissanruoista litkit vain liemen, voitaisiinko sitä lientä alkaa myydä jossain pienissä tetroissa, kun joudun kuitenkin laittamaan lihapalat biojätteisiin. Sinä kyllä syöt mielelläsi kuivamuonaa. Varoitan kuitenkin sinua, seurauksena saattaa olla munuaistauti. Danielille isä luovutti munuaisensa, minä en tule antamaan sinulle omaani.

Ystävällisin terveisin,

emäntäsi Heidi


10 kommenttia:

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

:D Sainpas mukavat aamuhörähtelyt. Siis nauruntapaiset. Yksin ollessa ei jotenkin lähde nauru raikamaan..hauska kirje siis! Olen vähän laiska ollut seuraamaan uutisia viime aikoina, mutta että 80 % kannattaa eutanasiaa?? Melkoinen määrä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Aloin jo suunnitella kirjeromaania nimeltään Kirjeitä Kertulle.

Mari Koo kirjoitti...

Taidan lukea tuon kirjeesi alun hoidokkikissoille, jotka ovat osoittaneet liiallista yöaktiivisuutta viime aikoina.

Eutanasian noin suuri kannatus on kieltämättä yllättävää. Viime vuonna Sveitsissä asuessa tuli lueskeltua enemmän paikallisesta eutanasiaklinikasta, ja on sellainen bisnes ainakin melko hurjan kuuloista. Että ehkä ihmiset eivät todellakaan ajattele niin kovin pitkälle, kun ilmoittavat kannattavansa eutanasiaa. Luulisin, että osa mieltää sen samaksi asiaksi kuin esim. hoitojen lopettamisen.

Tui kirjoitti...

Haah, tää oli kyllä huikean hauska. Kiitos kun piristit päivääni =).
Eutanasia, mielenkiintoinen pohdittava. Mutta mitenkäs se meni erikseen passiivisen ja aktiivisen eutanasian kanssa, varmaan suurempi joukko hyväksyy passiivisen. Eikö se ole sitä, että annetaan kuolla eikä esim. kytketä enää hengityskoneeseen tms. Ja aktviinen taas on, että irrotetaan hengityskoneesta? Varmasti passiivista kannattaa huomattavasti suurempi joukko kuin aktviista.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minusta aktiivista eutanasiaa ei ole hengityskoneesta irroittaminen, sitä tehdään nytkin kaikilla teho-osastoilla silloin kun mitään ennustetta ei ole. Ja se on minusta oikein. Eri asia on alkaa tappaa vaikeasti sairaita ihmisiä jollain lääkeaineilla. Minä en siihen ryhdy ja Lääkäriliittokin on ottanut asiaan kielteisen kannan.

Päivi kirjoitti...

Hyvä aihe! Kirjeitä Kertulle iskee, joten lisää vaan romaania tulemaan.

Erja kirjoitti...

Samaa mieltä minä myös: oikein oli hauskanen postaus. Jos kerran ihmiset juttelee kissoilleen, niin miksei niille voisi kirjoittaakin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pitää vähän miettiä kannattako Kerttua sotkea tähän kirjoitustouhuun.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kannustaisin sinua kirjoittamaan parikymmentä pakinaa teemalla "Kirjeitä Kertulle". Tämä oli älyttömän hyvä!

t. Marjut

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kuka ne julkaisee ja missä? Voin tietysti kirjoittaa ne tänne blogiin.