Syrjähtelevää kirjoitusta

T käväisi eilen luonani. Hänellä on paljon ruokarajoituksia ja tästä syystä hän elää perunalla,juustolla ja suklaarusinoilla, juomana on tee. Joimme siis teetä ja söimme juustoa, jonka jälkeen saatoin hänet junalle. Kotiin lampsiessani keksin tekosyyn mennä Anttilan ruokaosastolle, oikea syy olivat siellä myytävät ihanat minttulakut, joita sitten ostinkin pussillisen. En oikeastaan muistanut mitä muuta minun pitikään ostaa,hankin hapankorppuja ja pehmeää homejuustoa. Valitsin Alkosta pullollisen australialaista punaviiniä, jolla on hauska nimi Miss Harry.

Kotona laskeuduin sohvalle ja asetin minttulakut käteni ulottuville. Päätin, että makaan yhteen pötkyyn kaksi viikkoa sohvalla minttulakuja syöden. Siirryin kuitenkin kello 23 sänkyyni. Tänään tunnen huonoa omaatuntoa lakujen ahmimisesta. Punaviinipulloa en ole avannut.

Yleisradio on pilannut lauantaiaamuni. Aiemmin kahdeksalta alkoi kirjallisuusohjelma, nyt tilalla on Aristoteleen kantapää. Ohjelmassa haastateltiin kuvailijaa ja taidehistorioisijaa, joka on kuvaillut Ateneumin klassikkotauluja näkövammaisille. Kirjoitusryhmässäni R opiskeli kuvatulkkausta ja oli hommasta kovasti innostunut. Hän mm. kuvatulkkasi presidentinvaalien mainoksia. Aristoteleen kantapäässää haastateltu kuvailija kertoi, että abstraktejakin taideteoksia voidaan kuvailla: taulussa on keskellä neljä vaakasuoraa viivaa...

Viikonlopun runon on kirjoittanut Niina Hakalahti. Tämä on siinä mielessä ristiriitaista, että hän on opettanut minulle kirjoittamista kohta kolmen vuoden ajan. Kokoelman nimi on Jotkut ja toiset (Pohjoinen 1997). Aamulehdessä muuten kehoitettiin pakkasella käyttämään pitkien housujen alla pyjamanhousuja. Pakkasella potilaiden riisuutuminen on hidasta, monilla ihmisillä on sellainen tapa, että he keskeyttävät riisuutumistoiminnon aina puhumisen ajaksi, joten mitään ei kannata samalla kysyä. Puoliammattimaiset potilaat ovat ottaneet jo vaatteiden riisumistarpeen huomioon pukeutumisessaan, vaatetus on kevyt, ei nappeja, ein tiukkoja resoreita. Kirjoittamiseni on syrjähtelevää, anteeksi. Tässä on lupaamani runo:


Himmeää nauhaa tulee meistä kaikista
Meissä on joulukuusenkoristeita,
varisseita latvatähtä, haalistuneita valokuvia,
huolella kuivatettuja neliapiloita, postikortteja,
jotka saivat kädet tärisemään

Tätä kaikkea on meissä kun me
leikkaamme juustoa, luemme lehteä,
sanomme "päivää" reippaalla äänellä
Tätä kaikkea varisee meistä epäsopivissa
paikoissa, tekee meidät hiukan
epävarmoiksi, niin kuin vaaleanpunainen
kalsarinlahje olisi kokoajan tunkemassa
frakin lahkeen alta