En pidä ohjelmasta Inhimillinen tekijä. Siinä haastateltuja ihmisiä on väkivalta, kuolema tai alkoholismi vain hipaissut. He ovat nousseet ylös oman älynsä tai tukiverkkojensa voimalla. Usein toistetaan hokemaa, jossa väitetään,että ihmisille annetaan koettelemuksia sen verran kuin he niitä kestävät. Se ei pidä paikkaansa, moni sortuu vastoinkäymisten alle. Emme me heitä halua nähdä, heillä ei ole kerrottavanaan hienoa onnistumiskertomusta, jonka ääressä nauttia ja tirauttaa pari sievää kyyneltä. Heitä näkee välillä töissä, eikä heidän ongelmiaan haluaisi kukaan kuulla, ne ovat liian kipeitä. Inhimillisessä tekijässä esiintyy ihmisiä, jotka ovat olleet jollain tavoin julkisuudessa, viimeksi ohjelmassa haastateltiin julkkiskokkia.
Satuhäät taas on ohjelma, jossa ihmiset kohtaavat onnellisissa merkeissä. Kuitenkin rivien välistä saattaa lukea vaikka mitä. Pitkän kuvausrupeaman aikana ihmiset hiljalleen alkavat käyttäytyä kuin eivät kuvauksen kohteena olisikaan. Esille pääsee sisarkateus, tulevien puolisoiden riidat ja ristiriidat suvun kesken. On kivaa pohtia avioliiton ennustetta. Eilisessä ohjelmassa pari oli tylsähkön porvarillinen. Edellisenä maanantaina kerrottiin parista, joka asui Kiteellä. Nuori nainen työskenteli ABC:llä, jonne tuleva sulhasmies päristeli mopolla. Mies oli tuolloin vasta 16-vuotias, morsio kahdeksan vuotta vanhempi, joten solmittiin vain ystävyys. Morsian käytti miehestä nimitystä "sakkolihhoo". Nainen otti suhteen solmimisessa aktiivisen osan, olihan hänellä kokemusta jo kolmen kihlauksen verran. Nuori mies pohti morsionsa avuja ja arveli niiden sijaitsevan kaulan alla, persaus myös miellytti. Heidän välillään saattoi kuitenkin aistia lämpöä, jota en ollut tuossa porvarillisemmassa parissa samassa määrin havaitsevinani. Älyllinen suhteen vatvominen ei välttämättä ole siinä onnistumisen edellytys, välillä pohdin, onko se peräti onnen este.
Nyt olen sitten paljastanut huonon makuni. Lähden kohta Hesaan lomamatkalle.Palaan illalla ja laitan oven turvasäppiin, joten hopeoitua porokynttilänjalkaani havittelevat vorot älkööt vaivautuko.
5 kommenttia:
Juu, mäkin muutama vuosi sitten ihmettelin ko. ohjelmassa esiintynytttä entistä Nokian johtajaa, joka muhkeiden bonustensa turvin oli opiskellut sairaanhoitajaksi ja auttoi ihmisiä jossain Afrikassa. Mitä ihailtavaa siinä oli? Olisivat tehneet ohjelman sellaisesta naisesta, joka vaihtaa uraa ilman taloudellista turvaa - niitäkin löytyy.
Inhimillisen tekijän katsomiseni on satunnaista; mitä nyt joskus tulee katsottua jälkikäteen Areenalta, jos aihe vaikuttaa kiinnostavalta. Televisiottomana tulee entistä ronkelimmaksi!
Mistäpä sen tietää, vaikka ohjelmaan olisi haettu myös heitä, keiden elämä ei ole mennyt vaikeuksien kautta voittoon - ehkä kukaan ei ole halunnut omalla nimellään ja naamallaan esiin?
Sellainen ohjelma vaatisi vieläpä valtavan taitavan tekijän, jotta katsoja ei tuntisi tirkistelevänsä asianosaisen vaikeaa tilannetta. Ja että haastateltava ei tuntisi oloaan kiusaantuneeksi.
Näen muuten päivittäin heitä, keitä elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Tekisi mieleni sanoa, että aika moni ei edes halua nousta jaloilleen.
Minä ihmettelen, että löytyy ihmisiä
jotka jaksavat tirkistellä toisten
elämää televisiossa. Kun olen lähes
40 vuotta joutunut työssä perehtymään liiankin kanssa ihmisten tuloihin, sairauksiin ja muutenkin käsittämättömään tapaan elää elämäänsä, ja syyttää epäonnisuudestaan tai huonoista valinnoistaan muita niin kotonani en halua kantaa huolta minulle vieraiden ihmisten elämästä.
Kunnon rikossarjat tai Dawnton Abbeyt rentouttaa.
Downton Abbey valitettavasti loppui. Sitä olisi katsellut tyylin (ja Violet-serkun) puolesta pitkään, juonenkäänteet kävivät jo vähän turhan vinkkuraisiksi.
Pakko kommentoida Satuhäitä: muusta tosi-tv-kammostani huolimatta tuota ohjelmaa kestän hyvin. On hienoa, kun ihmiset arkensa tiimellyksessä yrittävät rakentaa upeimman juhlan mihin yltävät (ja miten erilainen "upea" kaikille on.) Tunnustan: kiteeläispari sai minut itkemään - morsian oli vaikuttava persoona.
Vasili Grossman: "Elämäntaistelun ainoa todellinen ja kestävä tarkoitus on yksilössä, hänen vaatimattomissa kummallisuuksissaan ja oikeudessaan näihin kummallisuuksiin." (Elämä ja kohtalo)
Halusin vähän provosoida tuossa päivityksessä. Ehkä sillä Inhimillisellä tekijälläkin on paikkansa. Olen Kaisan kanssa samaa mieltä siitä kiteeläisparista. Ei minkäänlaista tarvetta olla muuta kuin on. Aitoja ihmisiä. Siksi niin virkistävää. Minäkin katsoin Downton Abbeyta, nyt seuraan tehdasta, dekkareita en viitsi katsella.
Lähetä kommentti