Näin eilen Työviksessä Villisorsan. Vuorosanat kuuluivat huonosti ainakin takariviin. En ollut mitenkään perehtynyt teokseen ja näytelmä hämmensi minua. Näytös alkoi upeasti: näyttämöllä seisoi pitkä pöytä, jonka ääreen näyttelijät siirtyvät katsomosta komean musiikin säestyksellä. Sama lavastus pysyi koko näytelmän ajan ja kun mentiin kellariin, niin ryömitttiin pöytäliinan alle. Tyttö, joka näytelmän mukaan oli sokeutumassa vaikutti mykältä. Näyttelijät puhuivat murretta, tapahtumat sijoittuivat jonnekin menneisyyteen, mutta näytelmän valokuvaaja roolihenkilö käytti Applen läppäriä. Luulin teksin olevan jonkun suomalaisen nykykirjailijan aikaansaannoksia (näytemä oli Henrik Ibseniä). Vielä ennen väliaikaa tuntui melko sekavalta. Jälkeenpäin luin Hesarin arvostelun: Villisorsa häikäisee selkeydellään.
Tänään pidin esitelmän lääkäripäivillä, pyrin olemaan humoristinen. Kukaan ei nauranut. Illalla saimme kuulla Iiro Rantalaa. Hänen kasvojensa muoto on jotenkin ystävällinen, välispiikit viihdyttäviä. Sormien vipellystä koskettimilla oli ilo seurata. Mitäpä muuta tänään sanoisi. Ei ole muuta
sanottavaakaan. Siis tarkoitukseni oli sanoa: Iiro on ihana.
3 kommenttia:
Hihhih, huvitti tuo kokemuksesi näytelmästä yhdistettynä Hesarin kritiikkiin.
t.Syksyinen
Hyvin meni luento, tykkäsin kyllä (ja hymyilin itekseni huumorille, en aiheen käsittelylle). Ja Kerttu oli hyvin mukana. Jos minulla olisi Kerttu-niminen lemmikki, niin sen lempinimi olisi varmaan Kepardi (kovalla koolla) :-).
Terv. se yks kymmenottelija-yleislääkäri
Auts. En siis ole kovinkaan anonyymi. Ja varsinkin Kerttu alkaa olla kuuluisa.
Lähetä kommentti