keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kirjastokissa

Olen vapaalla, joko vuosilomalla tai palkattomalla tutkimusvapaalla, en ole varma kummalla. Kaksi päivää olen valmistellut ensi viikon esitelmiä ja vastaillut erilaisiin sähköposteihin, joten tänään päätin lepäillä.

Aloitin lepäilyn vinttikomeron tyhjentämisellä. En kuitenkaan viitsinyt nousta neljänteen kerrokseen, vaan loogisesti päättelin, että jos vaikeapääsyisessä tilassa on jotain säilyttämisen arvoista, niin sille on tehtävä tilaa residenssissäni. Avasin vierashuoneen kaapin oven: maalipurkit, kenkälankit, joulukyntteliköt ja maalitelat valuivat lattialle. Vein roskalavalle hyllyn, jonka toisesta päästä puuttui jotain oleellista, sellaista, jolla se saataisiin pysymään seinällä. Hylly oli entisen omistajan jäämistöä. Vein roskikseen kaksi toimimatonta kaiutinta (en tiedä olisivatko olleet ongelmajätettä, minun ongelmani se ei enää ole, tosin tunnen huonoa omatuntoa). Löysin kassillisen kirpparille viemistä odottelevia vaatteita, kävin kassin sisällön läpi ja tulin kateelliseksi sille, joka nämä vermeet halvalla saisi. Ripustin kaksi mekkoa takaisin kaappiini. Loput vein kirpputorille. Makuuhuoneen ikkunasta seurasin, miten tukevahko keski-ikäinen nainen kiipesi korkean laidan ylitse  roskalavalle ja valitsi kuormasta pari lastulevystä valmistettua hyllyä. 

Tampereella on taas keskusteltu tärkeästä asiasta: saako koiria ja kissoja tuoda kirjastoon. Ensin luvattiin ja sitten allergisten painostuksesta kiellettiin. Lukukoirat ovat Metsossa edelleen sallittuja. Lapset voivat lukea ääneen näille koirille. Kissoista ei enää mainittu mitään, ne joutunevat pysyttelemään poissa sivistävän kirjallisuuden parista. Olisi pitänyt tuoda  Kerttu kirjastoon heti kun lupa annettiin ja ennenkuin se taas peruttiin.

Luin vanhoja blogitekstejäni. Vuonna 2008 olen ollut selvästi lyhytsanaisempi kuin nykyään. Olen ollut myös hauskempi. Iän myötä minusta tulee vakava, kuten asiaan kuuluukin silloin kun kuolema alkaa kolkutella. Toisaalta minulla voi hyvinkin olla aikaa vielä yli 30 vuotta, sen näkee sitten. Paras varustautua lyhyempään tulevaisuuteen, niin ei pety. Ryhdyn varmuudeksi jo nyt vakavaksi.  2009 tein tekstien mukaan uudenvuodenlupauksen, jossa päätin kehittyä veistokselliseksi ja syvälliseksi ihmiseksi. Syvällisyyden suuntaan en ikävä kyllä saata nähdä polkuni viettävän. Veistoksellisuudesta puheenollen vaatteni eivät ole edelleenkään erityisen veistoksellisia, nytkin paidan kaula-aukkoa kiertää pitsi, joka ei missään tapaukseessa ole veistoksellisen henkilön koriste. Veistoksellisella naisella on yllään mustia tai korkeintaan harmaita laajoja mekkoja, joissa on kekseliäs leikkaus ja viisto helma.

Hesarissa on valittu ehdokkaita vuoden blogiksi. Luen paria ehdokasblogia. Mietin, millaiset paineet joutuu kohtaamaan kun lukijoita on ensin muutamia tai pari sataa ja sitten yhtäkkiä satatuhatta. Sitten näkee silmissään ne kaikki lukijat ja heidän valtavat odotuksensa. Voiko enää kirjoittaa vinttikomeron tyhjennyksestä: ei. Pitää kirjoittaa arktisten alueiden haavoittuvaisuudesta, venäjän politiikasta ja broilerien oikeuksista.

12 kommenttia:

hannuhoo kirjoitti...

Arktisten alueiden tyhjennyksestä .. niinpä.

Sitten tuosta veistoksellisuudesta. Minusta se syntyy ihmisen liikkeestä. Liikkeen avulla Munrokin kuvaa päähenkilöitään "Viha, ..." kokoelman Johannaa nyt vaikkapa, heti alussa asemalla ja muotiliikkeessä jne.
Tila otetaan haltuun ja oheistuotteena, ihan kuin vahingossa syntyy kuva ihmisestä, pääsee häntä lähelle eikä kuitenkaan tulee tungettelun tuntua.

Hieno kirjoittaja.

vappu kirjoitti...

Niin taas nauratti. Kaikeksi onneksi sinulla ei sitten ole sitä sataatuhatta seuraajaa.

Veela kirjoitti...

Minullakin on meneillään komeroiden tyhjennys - lapsellisen perheen tavarapaljouden käyrä on selvästi kääntynyt lakipisteessään, ja voin aloittaa hitaan laskeutumisen kohti askeettisempaa olomuotoa. Yritän nauttia edes tuosta, että olisi selkeämpää ja tarkoituksenmukaista, vaikka pelkään jo etukäteen äidin kanasista tyhjää pesää.

michaeltillman kirjoitti...

Minä olen kirjoittanut blogia nyt muistaakseni keväästä 2007.

Olen myös miettinyt tekstejäni.

Alussa ne olivat ihan kökköjä ja kömpelöitä ja avuttomia. Aika nopeasti ne sitten kehittyivät omanlaisiksi.

Sitten tuli kummallinen tasanne. Kunnes sitten nyt noin vuoden ajan olen ollut tyytymätön teksteihini, kammoksunut niitä ja joskus jopa väkivaltaa käyttäen runnonut niitä esille. Joku ihmeellinen vaihe tässä nyt on ainakin itselläni menossa.

No, toisaalta, kuulemma oikeat kirjailijatkin uusiutuvat ja muuttuvat. Tai toisaalta, oikeat kirjailijat tässä iässä heittävät kynän nurkkaan ja lopettavat.

Itse meinaan vielä kovasti yrittää.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä Vapun kanssa. Mieluummin luen näitä juttuja, joten kiva jos tyydyt alle sataantuhanteen lukijaan.

Turun Sanomissa on jo vuosia ilmestynyt sarjakuva 'Kirjaston kissat'. Suosittelen.

Åboriginal

Hoo Moilanen kirjoitti...

Olen varmasti ankea tyyppi, kun tuo eläimille lukemisen idea ei oikein aukea minulle.

Heidi kirjoitti...

Munro on loistava (kirjoittaa vielä yli 80-vuotiaana, taisi kyllä nyt sanoa lopettavansa, Tillmanille siitä iästä). Minusta tuntuu, etten enää halua olla hampaat irvessä hauska, jos sitten vahingossa olen, niin se on kivaa. Tämä blogilirjoittelu on yleensä rentoa ja hauskaa, vaikka yllättävästi vie aikaa. Kun pitäisi kaikkea hyödyllistä tehdä, mutta pitäähän ihmisella harrastuksia olla. On kivaa kun on vakituisia lukijoita!

Heidi kirjoitti...

Ja Hoo Moilaselle, se koirille lukeminen taitaa olla lasten toimintaa. Ehkä lapset sitten pitävät siitä, tosin tuskin itse olisin halunnut silloinkaan eläimille lukea, Kirjasto on muutenkin nykyään jännä paikka, kun siellä näytetään elokuvia, pidetään esitelmiä, siellä voi soittaa, eikä tarvitse enää olla niin hiljaakaan.

erikeeper kirjoitti...

Hmm... minäkin taisin aloittaa blogini 2008. Hyvin kepeän ja ohuen analyysin jälkeen sanoisin että mun jutut olivat aluksi huomattvasti laveampia kuin nykyisin.

Mulla on vain muutamia lukijoita mutta mainitsemistasi paineista... Perustin Feseen oman sivun Helsinki-Riihimäelle. Siitä seurasi muutaman viikon pelko ja häpeä omista teksteistä kun kerran nuokin nyt ne näkevät....

Heidi kirjoitti...

Olen välillä miettinyt omalla nimellä kirjoittamistakin, sillä eihän minua ole vaikea löytää. En kuitenkaan halua, että potilaat nimeäni googlatessaan päätyvät heti tänne.

bert kirjoitti...

Eläimille lukemisen projekti on tarkoitettu auttamaan lapsia, joilla on lukemisessa vaikeuksia. Ideana siis, että yleisönä on aikuisen tai muiden lasten sijaan jokin kivaksi mielletty otus, joka ei kuuntele ihmisen tapaan tai arvostele virheitä. Ymmärtääkseni siitä on maailmalta ihan hyviä tuloksia.

Heidi kirjoitti...

Kuulostaa järkevältä. Aina oppii uutta.