Valo

Yllä näkyvä muumivalo herättää samanlaista sääliä kuin yksin jäänyt muuttolintu tai orpo leskenlehti karulla tienpientareella. Muumi on ripustettu keskelle kävelykatua, tai oikeastaan ihan pikkuisen lähemmäksi kadun toista puolta, joka tekee asetelmasta jotenkin tasapainottoman, vähän kuin vinossa seinällä roikkuvan taulun. Näky herättää epätoivoa, sillä onhan mahdollista, että auringonvalo on lopullisesti jättänyt Tampereen. Tähän asti pimeys on ollut ohimenevä pitkällinen piina, jonka keskellä ihmiset yrittävät pitää hauskaa pikkujouluiksi kutsutuissa bakkanaaleissa ja aamulla kalpeina katuvat löyhäpuheisuuttaan.

Muumivalo on viritetty kävelykadun ylle.  Tampereella kävelykaduiksi muutetaan kadut, joita kukaan ei halua kävellä, sillä ne ovat kaikkein rumimmat eikä niiden varrella ole katukahviloita tai kivoja ravintoloita.

Työpaikalle hankittiin eilen parikymmentä tuoretta mehevää pullaa. Tänään töistä lähtiessäni kahvihuoneen pöydällä suljetussa Minigrip- pussissa lojui pullan puolikas. Perinteisesti sitä ei syö kukaan, ei ainakaan ennen kuin se on kova koppura, yleensä se pyörii aikansa pöydällä, kunnes sairaalahuoltaja heittää sen biojätteisiin.

Miksi sähköpostiviestiin on vastattava heti tai ainakin tulee kiireen tunne. Se tekee kirjeenvaihdon vaikeaksi, sillä siitä tulee liian nopeatempoista ja viestittelysuhde kulutetaan hetkessä loppuun, kun taas perinteiseen kirjeeseen voi vastata harkitusti ja viiveellä kirjesuhdetta kuihduttamatta. Ei kukaan enää kirjeitä lähetä. Pitäisi keksiä sähköpostiviesti, jonka kulku veisi ainakin pari päivää.

Minulla on pian kehityskeskustelu. Koskaan en ole tuonut niissä esille mitään erityisen kehittävää. Haaveilen paljastavani, etten jaksa työmäärääni, kun päivystysrasitukseenkaan ei helpotusta ole tulossa. Ihanneminäni on reipas, se jaksaa puurtaa loputtomiin (todellinen minäni on ihanneminäni  vastakohta). Silloin kun olen oikein uupunut, niin otan jonkun kivan lisähomman, jos joku sattuu sellaista tarjoamaan, ettei todellinen minäni vaan paljastuisi.