Istun junassa ja haluan kertoa sen kaikille. VR-verkko tekee sen upeasti mahdolliseksi. Otin paikan työskentelyhytistä, sillä tämä jos mikä käy työstä, varsinkin kun jo raportoin facebookissa saman. Juna on mallia IC2 ja lipussa lukee Tampere-Tikkurila. Aikataulussa ollaan.
Kerttu istui viimeiseen asti matkalaukkuni päällä ja sanoi silmillään ja ruumiinkielellään "Et lähde". Lähdin kuitenkin. Laukku on kissankarvainen.
Logistisista syistä köröttelin bussilla töihin. Pimeässä bussipysäkille raahautuminen ankeuttaa päivän. Polkupyöräily verryttää jäsenet, viileä ilma huuhtoo unet silmistä ja häätää ainakin osan päänsisäisestä roinasta, että uutta mahtuu tilalle.
Katseeni lipuu radanvarsipusikoissa ja juna keinuttaa läppäriä polvillani. Näin äsken järven, jonka pinnalla kellui soutuvene, veneessä istui mies. Nyt näkyy taas pusikkoa. Suomi on pusikoiden maa.
2 kommenttia:
Pusikkoa nakyy junasta juu. Jos muistan oikein, kun en ole suommalaisessa junassa matkustanut varmaan 30 vuoteen. Mutta tuskin on maisemat muuttuneet kovin paljon.
Rautatienäkökulmasta Suomi ei näytä kaksiselta.
Lähetä kommentti