Pyöräilyä

Residenssin edessä kulkee Oder-Neisse pyöräilyreitti, jota kävin eilen hieman testaamassa. Poljin residenssistä vuokrattulla polkupyörällä, jonka satula on hieman liian matalalla ja jossa on vain käsijarru, johon en ole tottunut. Siitä huolimatta oli nautinto polkea tasaista joenrantaa. Pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, eikä sen pinnassa näkynyt halkeamia ja kuoppia, joihin olen Suomessa tottunut. Reitti kulki halki jakautuvan ja taas ihanasti yhteen palaavan joenuoman jättämän saaren varjoisan metsikön ja sen jälkeen auringonpaahtessa. Näin luonnon valtaamia rauniotaloja (talon katonrajasta ja seinästä kasvoi puuntaimia), hienoja omakotitaloja ja kosteikkoja, joissa olisi voinut tarkkailla lintuja, luulen. Vastaan polki teräspohkeisia saksalaisia eläkeläisiä ja sukkahousupyöräilijöitä. En uskaltanut polkea kovin pitkälle, sillä en ollut rasvannut itseäni aurinkovoiteella.

Kävin Puolassa ja näin residenssissä asustavan pariskunnan terassilla syömässä ja jäin heidän kanssaan nauttimaan aterian ja keskustelimme kaikenlaisesta kirjoittamiseen liittyvästä.

Slubicesta Frankfurt Oderiin johtavalla sillalla oli ruuhkaa. Hakevatko saksalaiset tupakkaa vai bensaa, en tiedä. Tupakkaa myydään joka korttelissa niin halvalla, että taidan aloittaa tupakanpolton.

Slubice näyttää arkkitehtoonisesti sekavalta ja sotkuisemmalta kuin keinotekoisesti eri kaupunki Frankfurt Oder, joka ei sekään ole mikään arkkitehtuurin merkkikaupunki. Kaupungit ovat olleet yhtä vuoteen 1945 (kertoo Wikipedia). Frankfurtissa tönöttää rivissä uusia taloja, DDR:n aikaisia harmaita kerrostaloja, viimeisen päälle korjattuja talovanhuksia ja raajarikkoisia purkamista odottavia tönöjä. Jalkakäytäviltä voi löytää laattoja, johin on kirjoitettu keskitysleireillä menehtyneiden juutalaisten nimiä ja vuosilukuja.

Tänään aion etsiä kirjoituskahvilan, ettei mene ihan ihmettelyksi.