maanantai 23. heinäkuuta 2018

Pyöräilyä

Residenssin edessä kulkee Oder-Neisse pyöräilyreitti, jota kävin eilen hieman testaamassa. Poljin residenssistä vuokrattulla polkupyörällä, jonka satula on hieman liian matalalla ja jossa on vain käsijarru, johon en ole tottunut. Siitä huolimatta oli nautinto polkea tasaista joenrantaa. Pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, eikä sen pinnassa näkynyt halkeamia ja kuoppia, joihin olen Suomessa tottunut. Reitti kulki halki jakautuvan ja taas ihanasti yhteen palaavan joenuoman jättämän saaren varjoisan metsikön ja sen jälkeen auringonpaahtessa. Näin luonnon valtaamia rauniotaloja (talon katonrajasta ja seinästä kasvoi puuntaimia), hienoja omakotitaloja ja kosteikkoja, joissa olisi voinut tarkkailla lintuja, luulen. Vastaan polki teräspohkeisia saksalaisia eläkeläisiä ja sukkahousupyöräilijöitä. En uskaltanut polkea kovin pitkälle, sillä en ollut rasvannut itseäni aurinkovoiteella.

Kävin Puolassa ja näin residenssissä asustavan pariskunnan terassilla syömässä ja jäin heidän kanssaan nauttimaan aterian ja keskustelimme kaikenlaisesta kirjoittamiseen liittyvästä.

Slubicesta Frankfurt Oderiin johtavalla sillalla oli ruuhkaa. Hakevatko saksalaiset tupakkaa vai bensaa, en tiedä. Tupakkaa myydään joka korttelissa niin halvalla, että taidan aloittaa tupakanpolton.

Slubice näyttää arkkitehtoonisesti sekavalta ja sotkuisemmalta kuin keinotekoisesti eri kaupunki Frankfurt Oder, joka ei sekään ole mikään arkkitehtuurin merkkikaupunki. Kaupungit ovat olleet yhtä vuoteen 1945 (kertoo Wikipedia). Frankfurtissa tönöttää rivissä uusia taloja, DDR:n aikaisia harmaita kerrostaloja, viimeisen päälle korjattuja talovanhuksia ja raajarikkoisia purkamista odottavia tönöjä. Jalkakäytäviltä voi löytää laattoja, johin on kirjoitettu keskitysleireillä menehtyneiden juutalaisten nimiä ja vuosilukuja.

Tänään aion etsiä kirjoituskahvilan, ettei mene ihan ihmettelyksi.

6 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Näyttää ja "kuulostaa" kiehtovalta paikalta.
Siellä saa varmasti ajan kulumaan helposti vaikka ei mitään kirjoittaisi.
Mutta jos nyt kuitenkin se kirjoitus-kahvila löytyisi.

Leena Laurila kirjoitti...

Onpa mielenkiintoisen kuuloinen paikka tuo residenssikaupunkisi. Piti minunkin googlata. Ja sopiva pyöräilyyn. Vuokrattiin sata vuotta sitten nuorina pyörä Jugoslavian Bledissä. Yhtä vuoristoa eikä oltu silloinkaan mitään triatlonisteja. Muistan sen taluttamisen..

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mukavaa lomailua sulle sinne!!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Täällä ei ole mäkiä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tästä tulee mieleen joku kylpyläkaupunki, jossa ei tapahdu juuri mitään. Tietysti ilman noita kylpylähuveja.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Helppo rentoutua.