maanantai 18. lokakuuta 2010

Pelottavaa


Tänään eräs miespotilas sanoi minulle: sinä kuljet vielä töihin pyörällä. Minusta se tuntui melkein pelottavalta, työminä on työminä ja kotiheidi ja työmatkaheidi ovat erikseen.

Sairaalamme kehittyy: aiemmin matkalasku tehtiin paperille ja vietiin sihteerille kuitteineen. Nyt sitä varten on oma tietokoneohjelmansa. Kirjauduin ohjelmaan omilla salasanoillani, sieltä löytyi sama nimi kuin minulla, mutta kaimani osoite. Tietokonehenkilö ei osannut sanoa syytä tapahtuneelle. Hän lupasi huolehtia, että asia korjataan. Rahani olisivat menneet kaimani tilille. Hän olisi kuulemma ne mielellään ottanut. Nyt siis skannaamme laskut ja lisäksi lähetämme alkuperäiset. Meillä ei satu kylläkään olemaan toimitiloissamme skanneria. Pitää varmaankin laittaa keräys pystyyn. En ole koskaan käyttänyt moista laitetta. Epäilemättä opin sen käytön. Väitöskirjan sijaan olisi ollut järkevämpää hankkia sihteerin tai ATK alan koulutus.

4 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Hei !

Onko matkalaskuohjelmanne nimi Populus ?

Jos on, niin onnea paljon. Meilläkin on Populus. Mutta populuksen kehittäneen yhtiön matkalaskuohjelma on joku muu kuin Populus.

Senkin minä ymmärrän oikein hyvibn

Aija kirjoitti...

Meillä on käytössä M2-niminen vekkuli. Eilen piti työasioiden takia maksaa parkkimaksua euro. Totesin, että maksan omistani ja laitan sitten kilometrikorvauksiin 2km lisää. En jaksa euron takia säästää kuittia, skannata sitä. lähettää talouspalveluihin ja klikkailla matkalaskuohjelmaa muutaman minuutin hoitaakseni firman kortilla maksetun pysäköintimaksun kunnialla.

Ohjelma on kyllä ihan näppärä kun sitä hetken aikaa on käyttänyt ja kaikissa kopiokoneissamme on skannus-mahdollisuus. Mutta kyllä sitä välillä tosiaan miettii, mikä se oma koulutus olikaan ja mitä hommia varten minut on taloon palkattu.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Nimi on populus. Wikipedia: Populus on pajukasveihin (Salicaceae) kuuluva haapojen ja poppeleiden suku. Se sisältää kesävihantia puita, jotka muodostavat runsaasti juurivesoja. Kukinnot ovat norkkoja ja tuulipölytteisiä. Matkalaskun teko tyssäsi johonkin koodeihin, joita siihen olisi kirjoitettava. En ole viitsinyt ohjelman käyttöön kouluttautua. On järkevää vähentää pienempää palkkaa saavia sihteereitä sairaalasta ja laittaa lääkärit tekemään töitä, jotka sihteereiltä sujuisivat tuosta vaan. Meillä on nähtävästi varaa tähän.

Kaisa kirjoitti...

Meillä on sihteeri Anja, jolle voi viedä kuitit ja laskut. Hän sanoo aina: "jätä siihen, minä hoidan" ja hymyilee. Kahden viikon päästä löydän rahat tililtäni.

Tämä tarina on tosi. En uskalla paljastaa, missä toimin.