Kirjailija L.

Hyppelehdin töistä suorastaan hilpeänä, kävelin kotiin kuunnellen kuulokkeilla nuoruuden typerää diskohittiä. Pääsin lähtemään jo kolmen maissa, kun normaalisti irtoan työn ikeestä vasta puoli viiden kieppeillä. Minun mieltäni painaa vain kohtuullinen määrä tekemättömiä töitä ja hoidin erään potilaan mielestäni erittäin hyvin. Tapausta oli kaiken lisäksi todistamassa erikoistuva lääkäri.  Tämä hiveli itsetuntoani.

Kotiin tultuani nostin ohuen kirjekuoren eteisen lattialta. Kuoreen oli kirjoitettu kustantamon nimi. Lyhyessä viestissä todettiin, ettei lähettämäni teksti voinut heitä enää vähempää kiinnostaa ja että mitään arviota siitä oli turha odottaa. Olin jo unohtanut, että lähetin tuotokseni kolmeen kustantamoon. Olin jo kahdesti aiemmin ottanut asian hyvin henkilökohtaisesti, mikä on todella typerää. Vaikka tekstini on huonoa, niin olen silti ihan kelpo ihminen. Revin kirjekuoren kahdeksaan osaan ja piilotin sen roskapussin pohjalle.

Yritin mennä kirjastolle tilaisuuteen, jossa kirjoitusopettajani haastatteli Rosa  Liksomia. Ovessa luki, että tilaisuus oli täynnä. Vahtimestari seisoi vielä varmuudeksi salin oven edessä pitämässä meitä ulkopuolella. Turkishattuiset vanhat rouvat ja villamyssyinen minä tyydyimme tappioomme, emmekä rynnänneet väkivalloin sisälle. Olin varmuudeksi pakannut kirjailijan uusimman teoksen reppuuni. Jospa saisin siihen signeerauksen. Enpä minä näissä olosuhteissa niin kovin kaivannut kirjailijoiden seuraa. Hain tilaamani kirjan ja join pullakahvit, vaikka olen nimenomaan päättänyt muuttua laihan riutuneen taiteilijan näköiseksi. Nyt sillä ei ole enää niin väliä.