tiistai 28. helmikuuta 2012

Rakas Kerttu

Rakas Kerttu,

Kiitos vastauksestasi. Et olekaan tyystin lahjaton otus (osaat muutakin kuin huonekalujen repimisen). Olenkin kummastellut, kun selatessani läppärini sivuhistoriaa olen huomannut jonkun käyneen sivulla  "Treatment of Feline Chronic Renal failure". Olet kuitenkin huolestunut munuaisistasi. Varoitteluni eivät ole menneet ihan kuuroille korville. Ostin eilen Lidlin kissanruokaa, siihen et koskenutkaan, vaan söit pelkkää kuivamuonaa, vaarantaen taas kerran munuaistesi toiminnan.

Aamulla vaakasuoraan satanut lumi piiskasi ripsivärit poskilleni. Et voi asiaa ymmärtää, kun et ulos vaivaudu. Siinä mielessä on turhaa v-tuilla minulle liiasta tietokoneella istumisesta. Sinä taas nukut liikaa, paitsi tietysti yöllä. Me olemme niin kovin erilaisia. Olisi kätevämpää, jos emäntäsi olisi bilettäjä, joka valvoisi kaiket yöt. No kuljin siinä viheliäisessä kelissä kuunnellen Risto Isomäen ekotrilleriä Sarasvatin hiekkaa. Oli helppoa samaistua Grönlannin jäisiin olosuhteisiin. Siinä tuulta halkaissessa alkoi hirvittää, entäpä jos fiktio muuttuukin faktaksi ja suuri osa maapallosta jää jäätikön vajoamisen aiheuttaman tsunamin alle. Kirja on jännittävä, mutta välillä ärsyttävän saarnaava. Dialogi vaikuttaa ainakin kuunnellen epäuskottavalta. Kirjasta saisi hyvän toimintaelokuvan. Kissaa ei kirjassa ollut, joten tuskinpa siitä piittaisit.

Vein kirjoituskilpailutekstin kirjastoon. Vahtimestari sanoi laittavansa sen suoraan silppuriin. Kuulostaa erittäin järkevältä.

Ystävällisin terveisin,

emäntäsi Heidi






4 kommenttia:

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Kerttu haluu perustaa blogin! Haluu se!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Mistä minä tiedä, jos sillä vaikka on jo blogi ja tietysti vähintään 1000 lukijaa.

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Aijoo. Et muute tiedäkään.

(Eikä mekään olla robotteja)

Anonyymi kirjoitti...

Jos ryhdyt bilettäjäksi, Kerttu kääntää vuorokausirytminsä ja alkaa riehua päivisin - se on kissojen elämäntehtävä.