keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Nuori valo

Riku Korhonen kirjoittaa tämän päivän Hesarissa pessimismistä. Jostain syystä yletön optimismi ärsyttää minua. Kartan ihmisiä, joilla on aina ihanaa, joiden kasvoille aurinko paistaa jatkuvasti, suksi luistaa ja makea kaakao hellii makunystyröitä. Jos sama henkilö kertoo heti perään lentäneensä nenälleen hiihtomajan pihassa entisen heilan edessä, niin heti alkaa synkata. Tyylipuhtaat optimistit ovat jotenkin salaluihuja, epärehellisiä vähintäänkin itselleen. Ainakin pikkuisen tyhmiä.Ohimenevä yltiöoptimismin tila saattaa vallata järkevän pessimistinkin hetkellisesti rakastuessa. Aito pessimisti muistaa silloinkin eron todennäköisyyden ja väärin tyhjennetyn hammastahnatuubin.

Aurinko tunkee joka raosta vaativana. Se pakottaa kaikenlaisiin ulkoiluaktiviteetteihin, kieltää häijysti kirjojen lukemisen ja villasukissa hipsuttelun. Sen nuori valo on raakaa ja paljastaa jokaisen virheen ihmisen pinnassa. Se kimaltaa kiusallaan pölyhiukkasissa, jota ilma ja kaikenlaiset pinnat ovat keväällä sakeanaan. Kirkkaus aktivoi ihmistä liiaksi, vaatii ostamaan naurettavia keväthepeneitä ja haaveilemaan rakkaudesta.

Syksy on minun vuodenaikani. Silloinkin aurinko paistaa, mutta seesteisesti ja ymmärtäväisesti. Aloitetaan uusia harrastuksia, jotka lopetetaan viimeistään marraskuussa ilman suurempia itsesyytöksiä. Istutaan tyhjällä hiekkarannalla paksun villatakin turvassa ja vedetään sormella viivoja hiekkaan.

4 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Riipaiseva tuo viimeinen lause.

Onneksi siihen on vielä matkaa, syksyyn.

AuvoT kirjoitti...

Jees, Waltarimaisen suurenmoista kynäilyä blogisti H:lta. Kiitos.

Eritoten nelikymppisen Waltarin, siis noin Sinuhen kirjoittamisen aikoihin ja jälkeen.

Heidi kirjoitti...

Tuo Waltari tuntuu hieman nololta blogisti H:sta. Mutta kiitosta nyt kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu!

Pintani virheiden paljastumisesta huolimatta rakastan kevättä. Katsellaan peiliin ilman silmälaseja.

Åboriginal