Junassa on hyvä työskennellä, ainakin hetken, kunnes alkaa nukuttaa.
Käväisin Helsingissä junalla. Menomatkalla luin lääketieteen kandidaatin artikkelikäsikirjoituksen. Nuori nainen on ensimmäinen ja mahdollisesti myös viimeinen ohjattavani, eihän sitä tiedä (syventävien opintojen tekijä). Hauska nähdä miten hän on kehittynyt ja minkälaisesta raakileesta on syntynyt ihan oikea artikkeli. Korjattavaa löytyi enää hyvin vähän.
Takaisin tullessa luin apuraha-anomuksia, joita oli järkyttävä pino, kolme on vielä lukematta. Alan yhä enemmän arvostaa napakkaa tyyliä. Minua ei kiinnosta, miten tunnollinen ja tehokas ihminen hakija omasta mielestään on. Minä en halua kuulla minkä arvosanan hän on saanut ylioppilaskirjoitusten saksan lyhyestä kokeesta. Minua ei liikuta hakijan kesäsijaisuus nakkikioskilla Loimaalla 2001. On kiva, että tutkija rentoutuu neulomalla, mutta mitä se minulle kuuluu ja anteeksi vaan en ymmärrä miten ihmisen aviosääty mahdolliseen apurahan saantiin liittyy. Haluaisin vain tietää hieman tutkimuksen taustaa, missä nyt mennään, mitkä ovat jatkoplaanit ja mihin raha käytettäisiin. Minua kiinnostaisi lisäksi, onko väitöskirja jo tehty vai siihenkö rahaa nyt kinutaan. Lyhyt on kaunista, ainakin tässä tapauksessa. Piste.
Papereita lukiessani juna jarrutti melko voimakkaasti ja veturinkuljettaja pyysi konduktööriä ottamaan yhteyttä. Konduktööri kertoi meille, että joku oli jäänyt edellä ajavan junan alle. Tämä tieto teki taas karusti selväksi miten arvaamatonta kaikki on. Luin jostain, että veturinkuljettaja ajaa pari kertaa uransa aikana jonkun itsetuhoisen ihmisen hengiltä.
Kaipasitte ehkä jotain iloisempaa. Lapsena sai Vappuna pukea polvisukat ja pikkukengät. Askel tuntui kevyeltä kuin olisi vaihtanut rautaharkon raahaamisen styroxkuution kantamiseen. Miksei enää tunnu samalta? Ovatko nykyajan talvisaappaat kevyempiä kuin tuolloin? Onko painon aistiminen heikentynyt vuosien mittaan? Ei kevene vaikka kuinka yrittää keventää.
6 kommenttia:
Joka kevät kevenee siinä vaiheessa kun saa vaihtaa talvikengät tennareihin. Juosta ei vaan enää jaksa kun katupöly vetää putket tukkoon.
Minä olen ihmetellyt ihan samaa. Kun lapsena sai ensimmäisen kerran keväällä pikkukengät jalkaan niin silloin oli todella kevät. Nykyisin on samat kengät kesät talvet. Ehkä sitten kun pääsee siihen ikään että voi keväällä jättää kengistä liukesteen pois tuntuu samalta kuin lapsena.
Suvussani oli veturinkuljettaja, joka ajoi lakisääteiset kaksi kertaa itsetuhoisen ihmisen päälle.
Myöhemmin hän päätti päivänsä edellisten tähden.
Muistan nuo polvisukat ja pikkukengät. Paitsi että meillä vaihto tapahtui äitienpäivänä. Ja joka kevät saattoi todeta, että jalka oli taas kasvanut, kengät puristivat.
Ajatella jos jalat kasvaisivat edelleen ja joka kevät pitäisi sännätä ostamaan uudet kengät liian pieniksi käyneiden tilalle. Lopulta jalat muistuttaisivat uimaräpylöitä.
Lähetä kommentti