Entinen sivarimme V vieraili luonamme. V oli pukeutunut bändipaitaan, vaaleat hiukset olivat poninhännällä. Hän oli tehnyt meille upean sitruunasalmiakkikakun. Utelin mitä hänelle kuului "Minä seurustelen" sanoi V. Hän vaikutti liikuttavan tyytyväiseltä. V varmaan tahtoi tulla näyttämään meille onnensa.
Pidin laboratorioväelle luennon. Porukka istui luentosalissa jotensakin torjuvan näköisenä. Olin yrittänyt parhaani ja ujuttanut esitelmään jonkilaista huumoriakin, kukaan ei hymyillyt. Kaikki nököttivät jäykkinä suupielet halvaantuneina, myötähäpeän ilme kasvoillaan. Ymmärrän, miltä epäonnistuneesta Stand Up koomikosta tuntuu. Minua tietysti kiitettiin hyvästä esityksestä, mutta silkasta kohteliaisuudesta. Kysyivät vielä pari kysymystä, joiden vastauksista minulla ei ollut aavistustakaan.
Tästä syystä en ole erityisen motivoitunut seuraavan esitelmän valmistelemiseen, se onkin vasta viikon kuluttua.
4 kommenttia:
Sama kokemus esitelmöinnistä laboratoriokeskuksessa. Ilmeettömiä kädet puuskassa istujia. Esitelmäsi oli varmasti hyvä, mutta helmiä sioille.
Tietynasteisen vihamieliyyden saattoi suorastaan aistia.
Miksi ihmeessä? Onko niiden esitelmien kuunteleminen jonkinlaista pakkopullaa, jonne ihmiset joutuvat tulemaan sen sijaan, että olisivat 'oikeissa' töissä?
En tiedä. Yleensä istumme kaikkein mieluiten koulutuksissa, ei tarvitse tehdä päätöksiä eikä kuunnella toisten murheita. Jospa se johtuukin siitä, että laboratorioväki ei niitä murheita kuule. Jospa heillä on aina hauskaa niiden putkien kanssa.
Lähetä kommentti