torstai 14. huhtikuuta 2011

Päivä paimenena

Tulin vasta äsken työreissultani. Kissa niminen luontokappale naukuu niin, että saan pian häädön.

Töissä jouduin paimentamaan ulkomaalaistaustaista kollegaa. Suomalainen tietämätön ja taitamaton henkilö on yleensä nöyrä ja pyytää apua, varsinkin jos sattuu olemaan naissukupuolta. Tämä ulkomaanelävä on täysin sairaudentunnoton. Kun kysyin mistä hän on kotoisin, nainen hämmästeli kuinka arvasin, ettei hän ole suomalainen. Hän kuuluu vielä ryhmään ahkera ja innostunut, joten valvomattomana hän saattaa saada paljonkin vahinkoa aikaan.

Kävin töiden jälkeen syömässä salaatin Stockmannilla, viereisen pöydän naiset keskustelivat Kai Niemisen runoudesta. Join kahvit kirjaston kuppilassa ja luin kolme artikkelia lukusalissa. Kirjaston sinivaloisen vessan seinään oli liimattu lappu, johon oli piirretty hymy. Lapussa kehotettiin ottamaan hymy vastaan ja välittämään se eteenpäin. En ole vielä päättänyt kenelle tulen hymyilemään. Kuka kiinnitti lapun: nuori nainen (nainen oletettavasti kun kyseessä oli naistenvessa), kulttuuri-ihminen (kirjasto), juo teetä, lukee Tommy Tabermania, käyttää hymiöitä, ostaa vaatteet kirpparilta ja antaa lahjaksi immateriaalisia juttuja.

Keskiviikkona on taas esitelmä, tällä kertaa ihan omalle porukalle. Joudun syksyllä kuulemma ratkomaan KPK tapausta. Tämä tarkoittaa sitä,että jostakin potilaasta annetaan rajattu määrä tietoa, tähän materiaaliin saan perehtyä rauhassa ja sen jälkeen joudun esittelemään tapauksen, ratkaisemaan sen ja esittelemään pohdinnat, jotka tähän ratkaisuun johtivat. Tämä kaikki tapahtuu suuressa luentosalissa kollegoiden silmien alla, hommaa katsovat etänä muutamat pienemmät sairaalat. Tapaus on aina joku todella kinkkinen juttu. On siis mahdollisuus loistaa tai sitten mokata itsensä sillä tavalla sopivasti.

Kirjoitan taas sellaista pientä tarinaa miehestä, joka säilöö putoavia hiuksiaan Mini Grip pusseihin. En ole vielä keksinyt miten tarina loppuu. Huonostihan siinä tietysti käy, mies kaljuuntuu, mutta tuleeko menetettyjen hiusten tilalle jotain muuta. En tiedä vielä.

Ei kommentteja: