Kevät on jossain määrin saapunut Tampereelle. Pyöräily on taas kevyttä, ei enää ole lumikinoksia eikä tarvita nastarenkaita. Se on liian helppoa. Kaiken tulisi olla raskasta. Kestotyytyväiset kanssaihmiset ovat pinnallisia, eivät näe, miten vaikea on elää. Hetkellisesti on lupa kokea onnea, välillä on aurattava pohjamudissa. Nyt kun aurinko taas paistaa tulisi olla hilpeällä päällä, muuten saa turhanvalittajan maineen.
Savolaiset seisovat liukuportaissa vasemmalla puolella niin etteivät kiireiset pääse ohi. Tämän on minulle kertonut pääkaupunkiseudulla asuva siskoni, joka onkin tässä asiassa oikeassa.
Työpaikan vessaan on ilmaantunut uusi ilmanraikastussuihke. Seinällä lukee: suihkuta ilmaan, älä seinään. Suhautin ainetta ilmaan. Painovoiman ansiosta pisarat leijailivat päälleni. Tuoksuin koko päivän WC-raikastimelta.
Huomenna pidän esitelmän, yritän siis vältellä työnteon aloittamista. Kirjoitan, vaikka mitään asiaa ei ole. Ei kerrassaan mitään sanottavaa. Sanon silti, että välttyisin siltä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä: viimeistellä esitelmää. Olen jo käynyt kahvilassa, kaupassa, imuroinut ja tarkistanut sähköpostin. Taidan vielä pyyhkiä pölyt ja pestä koneellisen pyykkiä. Minultahan tämä sujuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti