Luin tänä aamuna loppuun Marko Kilven dekkarin "Elävien kirjoihin". Oikeampi nimitys kirjan kohdalla lienee rikosromaani. Mistään vetävästä jännityskirjasta tyyliin Stieg Larsson ei ole kyse. Mielenkiintoisin hahmo kirjassa on taparikollinen Pike, joka saa lapsen vankilassa ja päättää lopettaa rikollisen ja huumehuuruisen elämän. Kirjan kautta tajuaa miten vaikeaa se on, entinen elämä puskee ovista ja ikkunoista sekä poliisien että vanhojen rikostovereiden hahmossa. Miten vaikeaa onkaan pukeutua oikein, laittaa ruokaa ja käydä kaupassa ostamassa ruokaa ja siivousvälineitä varastamisen sijaan.
Kirjailija on poliisi, joten kirjan tarina tuntuu kohtalaisen uskottavalta. Kirjan loppu pistää pohtimaan erilaisia moraalisia kysymyksiä ja sitä, mikä meidät saa tekemään tiettyjä valintoja. Kirja vei sen verran mukanaan, että välillä unohdin tarkkailla sen kieltä tyyliin: tuollaisenkin lauseen kirjailija on tuohon keksinyt. Kirjan lopun luin ahmimalla, asiat selkisivät lukijalle riittävästi. On inhottavaa, jos joku osa tarinaa jää vaille selitystä. Lukemiskokemukseni on mennyt Viidassa piloille. Voinen kuitenkin sanoa, että pidin Marko Kilven kielestä. Etsin aina huumoria kaunokirjallisuudesta, tästä kirjasta sitä ei juurikaan löydä, eikä sitä edes tarvita.
Tähänkään kirjaan en olisi tutustunut ilman lukupiiriä. Mahdollisesti luen vielä Kilven edellisen teoksen Kadotetut, joka oli jopa Finlandia-palkinto ehdokkaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti