perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kuninkaallista rakkautta



Sain yllättäen itseltäni kukkia.

Kävelin sairaalan röntgenosaston ja parin muun osaston läpi. Henkilökunta seisoi muurina television edessä. En nähnyt kuninkaallisten häiden kliimaksia. Kun katsahdin ruutuun, morsiuspari kuunteli musiikkiesitystä. Sulhanen näytti olevan nukahtamaisillaan, morsian vaikutti kyllästyneeltä. He eivät vilkaiseetkaan toisiaan, ehkä sellainen on kylmänkalseassa englantilaisessa protokollassa kiellettyä.

Katsoin illalla televisiosta ohjelmaa, jossa esiintyi mm. PS:n H-A. Sanon tämän nyt ihan yksityishenkilönä, että pidän miestä hyvin epämiellyttävänä. H-A oli käyttänyt Jani Toivolasta nimitystä "homoneekeri" (hän teki sen kuitenkin yksityishenkilönä, jota hän piti lieventävänä asiana). H-A sanoi, että nimittelyä ei saa irrottaa asiayhteydestä. Mikäköhän asiayhteys on sopiva edellä mainitulle tavalle puhua kansanedustaja Toivolasta. Olen tavannut kerran Jani Toivolan ja pidin hänestä kovasti, joten olen erityisen loukkaantunut hänen nimittelystään.

Ei kommentteja: