lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kampaus

Työkaverit olivat alkaneet huomautella Helenalle hänen kampauksestaan tähän tapaan: ”Sinulla se on aina sama hiustyyli”. Helena kysyi lapsiltaan, pitäisikö hänen vaihtaa kampaustaan. Lasten mielestä muutos ei olisi pahasta.

Helenalla oli ollut sama kampaaja jo kaksikymmentä vuotta. He tiesivät toisistaan lähes kaiken. Kun Helena istahti kampaamon tuoliin, alkoi Riikka mitään kysymättä sekoitella hiusväriä. Hän veti hiuksiin jakauksia ja siveli jakauksen ympärille muodostuneet harmahtavat alueet piiloon. Helena luki Annaa ja Me Naisia, välillä artikkeleita kommentoiden. Riikka kertoili lapsistaan ja remonteistaan, Helena puhui vähemmän. Pesupaikalla Helena sulki silmänsä ja nautti kun Riikka hieroi päänahkaa vahvoilla sormillaan. Riikka leikkasi hiukset, aina samaan tapaan. Hän suihkutti hedelmiltä tuoksuvaa nestettä hiuksiin ja föönasi ne paksulla pyöröharjalla. Helena maksoi palvelusta ja varasi uuden ajan viiden viikon päähän.

Helena päätti muuttaa tyyliään. Seuraavalla kerralla hän pyysi Riikkaa tekemään hiuksille jotain uutta. Riikka oli kuitenkin ehtinyt jo sekoittaa värin, ja muutokset leikkauksessa olivat tuskin havaittavia. Kun viiden viikon kuluttua sama toistui, päätti Helena kokeilla toista kampaajaa. Kampaamosta lähtiessään hän totesi, ettei voinut kiireittensä vuoksi vielä varata uutta aikaa, vaan soittelisi myöhemmin.

Kaupunkiin oli avattu uusi muodikas hiussalonki. Sen sisustus oli valkoinen ja tyylikäs, ei huonekasveja kuten Riikan liikkeessä. Kampaamossa soi jonkun naislaulajan yksinkertainen hiottu musiikki, ei Iskelmäradio. Helena käveli kassalle, johon nojaili mies mustassa paidassa ja rikkinäisissä farkuissa. Mieshellä oli korvakorut ja tatuointeja. Helena varasi itselleen ajan parin viikon päähän. Ruokakaupan lihatiskillä hän näki Riikan ja piiloutui jauhohyllyn taakse.

Uuden kampaajan nimi oli Marco. Pöydällä oli pinossa paksuja kiiltäviä kansainvälisiä naistenlehtiä. ”Mä nään sut enemmän vaaleena ja veistoksellisena tyyppinä” totesi Marco päätään kallistellen. Marco ei ollut kampaaja vaan hiustaitelija. Hän pyöritteli Helenan hiuksia hyppysissään kuin arvokkainta silkkiä. Marco suti päähän väriä, joka hiljalleen muuttui Helenan istuessa ja odotellessa violetiksi. Helenaa alkoi pelottaa. Hän ei pystynyt keskittymään hienoihin aikakauslehtiin, ne olisivatkin vaatineet enemmän vaivaa vieraan kielensä vuoksi. Helena katseli koreita kuvia. Marco ohjasi Helenan pesupaikalle, lämmin vesi hyväili päänahkaa.

Kampaamon peilistä katsoi nainen, jonka hiukset olivat tyylikkään tuhkanvaaleat. Marco loihti hiuksiin uuden veistoksellisen mallin. Helena tunsi itsensä vieraaksi. Kotipihalla naapuri ei tunnistanut häntä, vaan käveli ohi tervehtimättä.

Vanhat vaatteet ja silmälasit eivät sopineet kampaukseen, joten Helena käytti säästönsä uusien ostamiseen. Töissä veistoksellinen kampaus herätti ihastusta, lapset sanoivat äitiään tyylikkääksi. Helenasta alkoi tuntua, että hänen työnsä, kotinsa ja ystävänsä eivät enää sopineet yhteen hänen ulkonäkönsä kanssa. Hän oli alkanut katsella kaikkea uusien kriittisten design-silmälasiensa läpi ja näki vain mauttomuutta. Helena joutui jatkuvasti piileskelemään vanhaa kampaajaansa. Riikka oli jopa laittanut hänelle pari tekstiviestiä: ”Varaa uusi aika!”.

Pääkaupungista avautui firmaan Helenalle uusi uramahdollisuus, jonka hän päätti käyttää. Hän laittoi Riikalle viestin: ”Muutan Helsinkiin, kiitos näistä vuosista!”. Helsingissä vihdoin Helenan kampaus ja ympäristö olivat sopusoinnussa.

Ei kommentteja: