keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Ärsytyslista

Kirjaan tähän listan minua ärsyttävistä asioita. Vaikka ärsytykset on numeroitu, niin ne eivät ole tärkeysjärjestyksessä. Numerot tuovat listaan arvokkuutta:

1. Ärsyttää, että aamulla sataa ja illalla ei.  Tällainen edestakainen vehtaaminen vie ilmalta uskottavuuden. Sitäpaitsi jos laitan aamulla kumisaappaat ja sadevermeet, niin en halua tyylisyistä esiintyä niissä töistä kotiin siirtyessäni ( varsinkin kun ei edes sada).

2. Ärsyttää, että kollegalla on hienompi laite kuin minulla. Se on ominut sen itselleen kalliimman, uudemman ja kauniimman. Eilen kollega ei ollut paikalla ja otin tuon uuden laitteen käyttööni, tänään hoitaja haki sen pois ja vaihtoi tilalle vanhan rupuskan. Mökötin koko päivän ja ajattelin ilkeitä ajatuksia. En sanonut mitään.

3. Ärsyttää presidenttivaalit ja ehdokkaat. Varsinkin ärsyttää se tukeva, joka käyttää kansanomaista kieltä ja laiha, joka rypistää otsaansa huolestuneen näköisesti ja yrittää näyttää nuorelta ja viriililtä. En pysty katsomaan televisota,sillä pelkään näkeväni presidenttiehdokkaat.

4. Ärsyttää Tampereen kaupunki, joka ei pidä huolta kevyen liikenteen väylistä. Ajan tahallani autotiellä. Kostan kaupungille.

5. Ärsyttää se,  että huomenna joudun pitämään esitelmän. Esitykseni on klo 13 ja potilas saapuu  klo 14. Hoitaja sanoi, ettei siihen väliin ole nyt laitettu mitään. Mihin väliin. Kysyn vaan. Ärsyttää.

6. Laitan vielä bonusärsytyksen. Ärsyttää, kun postiluukku syytää joulukortteja. Itse en ole lähettänyt yhtään ja se ärsyttää. Olen huono joulukortti-ihminen (olen myös huono jouluruokaihminen, huono joululeivonnaisihminen, mutta hyvä syömään jouluherkkuja). En jaksa askarrella, paskarrella (oli pakko laittaa paskarrella, en halua arvostella ketään, joka on hyvä jouluissa). En muista osoitteita. Ärsyttää.

6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Älä suotta ärsyynny niistä joulukorteista. Minä olen joulukortti-ihminen, mutta tuntuisi tosi kurjalta, että joku ärsyyntyisi niistä siksi, kun ei itse lähetä kortteja. Jos on aito joulukortti-ihminen, niin ei missään tapauksessa halua tuottaa mitään velvollisuudentuntoa vastaanottajalle vaan ihan aidosti toivottaa hyvää joulua ja osoittaa välittämisen!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Näin varmaan on laita jos on AITO joulukortti-ihminen. Sellainen, joka itse askartelee kortit. Annan suuren arvon noille korteille.

Leena Lumi kirjoitti...

Miten sinua ärsyttää noin vähän...Minua ärsyttää paljon enemmän, mutta olen niin ärsyttävä, että yritän olla mukana positiivisuustrendissä, jonka mukaan lasi on puolillaan täysi, vaikka tyhmempikin näkee, että se on puolillaan tyhjä.

Sinua ei ärystä joulunaikaan, jos ihan kohta otat Teemalta talteen hienon elokuvan eli Eräs joulutarina. Sen katsoo usemapaankin kertaan yhtään ärsyyntymättä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei ole tallentavaa digiboksia, nyt sekin sitten ärsyttää.

Aikku kirjoitti...

Olin monta vuotta joulukortti-ihminen, tein kortit itse ja sain takaisin 10 sentin tiimarikortteja. Nyt olen lopettanut korttien tekemisen ja lähettämisen, mutta saan edelleen niitä tiimarikortteja. Yks' hailee siis.

ps. tänä vuonna hyvää hyvyyttäni lähetin 4 korttia. Ihan spesiaali-ihmisille, joita halusin ilahduttaa. Kortit olivat muumikortteja :)

Hoo Moilanen kirjoitti...

Mikäpä olisikaan jouluisampaa kuin kirjoittaa putkeen muutama kymmen Tiimarikorttia ihmisille, joiden kanssa ei ole tekemisissä?