Mäntypörriäinen

Kukaan ei varmaan kaipaa tarkkaa selvitystä siitä, miten paljon räkää nenästäni nyt valuu, miten tiuhaan aivastelen ja miten vesi valuu kuumottavia poskiani pitkin. Saan flunssastani tekosyyn pudota yhteiskunnan ulkopuolelle ja viettää aikaani sohvalla sen sijaan, että laittaisin kansantaloutemme rullaamaan kuluttamalla rahojani. Kävin illalla kaupassa, joten muonitusvarat ovat kunnossa. Tosin en ostanut ruokaa, minun ei tee mieli syödä sitä. Parhaalta ravinnolta tuntuvat nyt minttulakut, joita minulla onkin suuri pussillinen.

Olen varmaan jo kirjoittanut opiskeluaikamme asunnosta, mutta ei se mitään, kirjoitan uudelleen. Ostimme asunnon Kuopiosta, vanhasta työläiskaupunginosasta. Rahaa meillä ei ollut, mutta saimme pankista asuntoon tarvittavat 23 000 markkaa. Kotimme sijaitsi puutalon toisessa kerroksessa. Mukavuuksiin kuuluivat sähköt, vesivessa ja kylmä vesi. Keittiössä lämpöä levitti puuhella, makuuhuoneessa sähköpatteri ja olohuoneessa pönttöuuni. Lattiat olivat niin vinot, että sohvan toisen pään jalkojen alle oli aseteltava pari lautaa. Jos naapuri keksi pestä pyykkiä koneella samaan aikaan kuin me ja paahdoin leivän, meni koko talosta sähköt. Sähkötaulu sijaitsi ullakolla, jonne oli kiivettävä sulakkeita vaihtamaan tikkaita myöten. Ullakolta löytyi muuten sohvapöytä, joka seisoo edelleen olohuoneessani.

Pihassa kasvoi kaksi omenapuuta ja tepastelivat häälahjaksi saamamme kanat Kielo ja Kaneli. Oli vuosi 1983, odotin ensimmäistä lastani. Pihassa törötti alakerran miehen, Sokrateen pappatunturi, jolla hän haki kaljaa kaupasta. Siellä seisoi myös Sokrateen auto, ajokorttia miehellä ei ollut ja sitä ei olisi missään nimessä kannattanut hänelle antaakaan. Sokrates voitti jostain arvasta moottoriveneen, jonka myi ja hankki käytetyn auton. Sokrates ei ollut kaimansa kaltainen filosofi, koulukin oli jäänyt kansa- ja kansalaiskouluun. Työssä hän ei käynyt, kuten ei myöskään hänen avopuolisonsa Siiri. Alakerrassa asui myös toinen pariskunta. Mies teki matkatöitä Virossa (näin saattoi käydä noihin aikoihin), hän kävi hakemassa antibiootteja sukupuolitauteihinsa, tämä tapahtui viattomana aikana, jolloin  AIDSin ajateltiin tarttuvan vain homoseksuaaleihin. Kaiken saattoi parantaa muutamalla tabletilla. Alakerrassa asui myös Siirin vanha äiti, joka oli koko porukan topakoin tyyppi, haki astialla ruokapalvelusta muonaa koko perheelle.

Yläkerran naapureinamme olivat Mira ja Samppa ja heidän kaksi mäyräkoiraansa. Samppa opiskeli lääketiedettä, Mira oli töissä kirjastossa. He lenkkeilivät siten, että Mira ajoi mopolla ja Samppa juoksi tai pyöräili perässä. He pitivät juomasta, joka oli nimeltään Minttusuklaa. Mira pukeutui aina flanellipaitaan, joita sai tammimarkkinoilta. Ne olivat tuolloin muotia boheemipiireissä. Miran ja Sampan parhaan kaverin nimen olen unohtanut, nuori mies oli ollut vankilassa kieltäydyttyään aseista.

Siirin ja Sokrateen WC sijaitsi porraskäytävässä. Kerran Siirin sisko istui pöntöllä, ovi oli avoinna ja nainen huusi "En minä mikään hullu ole, en minä mikään hullu ole!". Olimme iloisia siitä, että meidän asunnossamme oli oma vessa.

Lähikuppilan nimi oli Mäntypörriäinen, jossa myös tanssittiin. Ennen tanssien alkua tarjoilija ripotteli lattialle perunajauhoja. Yritimme kerran valomerkin jälkeen kaverien kanssa salakuljettaa ulos viinipullon, jota emme olleet ehtineet juoda. Emme tässä toimessa onnistuneet. Heinkilökunnalla oli vuosien mittaan harjaantunut tarkka katse.

P.S. Vaihdoin jälkikäteen henkilöiden nimet. Varmuuden vuoksi. Kielon ja Kanelin nimet ovat autenttiset.