Kirjailijan kanssa kahvilla

Alkoi melkein itkettää, potilasrekisteri/hoidonseurantaprojektissa on taas uusi viivyttävä käänne. Muistin onneksi, ettei näiden asioiden vuoksi kannata kyyneleitä vuodattaa.Lisäksi esimies lähti loppuviikoksi johonkin ja delegoi minulle erään pienen selvityksen käyttämistämme kalliista lääkkeistä. Kun päivä on täynnä potilastyötä, niin milloin tälläisiä ylimääräisiä tehtäviä tehdään- vapaa-ajalla tietysti. Kandi oli taas seuranani aamupäivän.

Olin töistä lähtiessä sellaisen riivatun levottomuuden vallassa, päässä velloivat sekasotkussa projektit ja kirjoitustyöt. Kävelin kahvila Valon ohi ja päätin hetkeksi istahtaa ja juoda unohduksen ja tasapainon kahvia. Istuin ikkunapöytään sumppiani maistelemaan. Kahvilaan astui tutun näköinen mies, kirjailija, joka kirjoittaa hienoja alitajunnasta pulppuavia kirjoja ja joka itketti minua Oriveden opiston viinimarjapuskissa. Hän ei ollut minulle ilkeä, vaan sanoi asioita, jotka jotenkin osuivat tarkasti huteraan mieleeni. Kirjailija istui seuraani. Hän oli menossa pelaamaan jalkapalloa. Hetken hänen kanssaan keskusteltuani vedin vaatteet päälleni ja poistuin kahvilasta. Jälkeenpäin kävin kriittisesti läpi kaiken sanomani: 1. Puhuin työni paljoudesta (kuka toisten töistä haluaa kuulla) 2. En muistanut sanoa mitään miehen uudesta romaanista. 3. Sen sijaan mainitsin kirjailijan runoilijavaimon pian julkaistavasta kokoelman. 4. En sanonut ainuttakaan älykästä, runollista kommenttia.

Ostin taulun, en ole uskaltanut kertoa kenellekään, minulla on jo liikaan tauluja. Tämä on nuoren virolaissyntyisen naisen työ (guassi ja tussi??), kehystäminen maksanee enemmän kuin taideteos.

Päätin kirjoittaa asunnoista, joissa olen asunut.

Haaga: yksiö. Asunnossa on verhoilla erotettu alko-ovi. Siellä sijaitsevat vanhempieni sängyt. Yksiöstä on tallella valokuvia, jotka on otettu jostain juhlista, olisiko uusi vuosi. Kuvissa istuvat miehet tummissa puvuissaan, naisilla on kotelomekot, hiukset on tupeerattu korkealle tötterölle. Kaikki vieraat puristavat savuketta oikean käden etu- ja keskisormen välissä. Isä on ainoa, joka ei polta. Matalalla sohvapöydällä seisovat punaviinilasit.

Makaan sängyssäni. Minulla on kellervä peitto. Revin peitosta nöyhtää, pyörittelen sitä sormissani ja tungen sieraimiini, ensin toiseen ja ilahtuneena onnistumisestani vielä toiseen. Huomaan, ettei ilma mahdu kulkemaan nenäni läpi, ja alan huutaa kuin sumusireeni ja minut viedään lääkäriin, joka kaivaa pinseteillä nöyhdän ulos.

Vietän päiväni päiväkodissa. Jokaisella lapsella on ihan oma naula, johon voi ripustaa vaatteensa. Naulani yläpuolella on päivänkakkaran kuva. Päiväunet nukumme pukkisängyissä, omassani on päivänkakkara. Istumme tuoleilla pienten pöytien ääressä.Tädit ovat leikanneet kankaasta pikkuruisia tilkkuja, revimme näistä tilkuista lankoja, joista tulee pehmeä sisus nallen tyynyyn. Revimme näitä lankoja päivästä päivään, viikkokausia.