keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Sairanen

Nenä vuotaa, kurkkuun koskee, kuumeesta en osaa sanoa, kun ei ole mittaria. Tai kuten potilaat sanovat, minulle kun ei kuume nouse. Liekö minulla peräti alilämpöä. En lähtenyt polkemaan töihin, sillä minulla ei tänään onneksi edes ole töitä.

Sain eilen sähköpostin, joka oli lähettäjän mukaan luottamuksellinen. Minulle tarjottiin työpaikkaa. Palkkaa saisin pari tonnia kuukaudessa lisää, eikä tarvitsisi päivystää. En todennäköisesti ole ainoa, jolle työtä tarjottiin. Tuntui silti kivalta, että tällainen nainen, joka on jo yli viidenkymmenen voisi saada uuden uran. Homma ei palkkaa  ja päivystyksettömyyttä lukuunottamatta kuulostanut tippaakaan houkuttelevalta. Pidän vanhan työni.

Kirsti Ellilä on blogissaan kirjoittanut kirjoittamisesta. Miksi niin moni kirjoittamista harrastava haaveilee julkaisemisesta. Onko mitään muuta taideharrastusta, jossa unelmoitaisiin yhtä kiivaasti taiteilijan urasta? Lähetin omia pieniä humoristisia ihmisjuttujani kolmelle kustantajalle. Kahdesta sain sellaisen perus copy-paste vastauskirjeen sähköpostiini "kiitokset kustantamoomme osoittamastanne mielenkiinnosta, mutta...". Yhdestä kustantamosta ei vaivauduttu edes vastaamaan. Vaikka olin aiemmin ajatellut, että kirjoitan noita tarinoita ihan huvikseni, mielenkiinto niiden rustaamiseen katosi. Jos ne eivät kiinnosta ketään, niin miksi vaivautua. Minulla on lisäksi romaanikäsikirjoitus, jota on neljäkymmentä sivua ja jonka työstämisen aloitan joka kerran alusta, joten minulla on varsin hyvää tekstiä kuusi sivua ja sitten huonompitasoista. Hyvää realiteettiterapiaa on divareissa, kirja-alessa ja halpakirjamyymälöissä kiertely. On paljon kirjoja, jotka eivät kelpaa kenellekään, eivät edes parin euron hintaan. Kirjoittajakoulutuksessa on yksi esikoisromaanin julkaissut, joka on nyt kirjoittamassa toista teostaan. Yksi runoilija neuvottelee useammankin kustantamon kanssa. Hämmästelen, etten tunne kateutta (en todellakaan ole mikään ylevä henkilö). Pidän jo saavutuksena lahjakkaassa joukossa opiskelemista.

3 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Asiahan ei minulle kuulu, mutta kommentoin silti. Nimittäin huumori ei tunnu Heidin leipälajilta, vaan Hemingway- tai Camuslainen hienovarainen "lakonismi". Koeta saada Hemingwaytä kirjottajapiirisi lukuohjelmaan niin tulee senkin lukeminen hyödyksi käytettyä.

AuvoT kirjoitti...

Luin alla olevan "Hylsypiirin" vasta nyt ja se vain vahvistaa edellistä.

Heidi kirjoitti...

Olen imarreltu, että mainitset tällaisen vaatimattoman kirjoittajan ja maailmankirjallisuuden huiput samassa kommentissa. Taidan ryhtyä synkeäksi, silloin pidetään vakavammin otettavana kirjoittajana. Huumorilla ei kirjoituskilpailuja voiteta. Synkeä taksti ja aihe ovat menestymisen edellytys.