Liukastuin kadulla ja nyt persaukseni on kipeä. Eilen pikajunaan kivutessani ymmärsin, miten vaikea siihen on nousta, kun on liikuntavamma. Portaat ovat jyrkät ja kun samalla olisi nostettava painava laukku kyytiin, niin helppoa se ei ole.Onneksi tulevassa vanhuudessani pikajunat eivät todennäköisesti ole enää liikenteessä. Muuten pidän niistä enemmän kuin uusista Pendolinoista, pikajunissa on mukavan pehmeät penkit (sopivat myös kipeälle persaukselle). En ole kyennyt pariin viikkoon täysipainoisesti liikkumaan flunssan vuoksi (jatkuu edelleen) ja nyt tämä takapuolivamma hankaloittaa elämääni.
Lauantaiaamun villasukkahetket ovat melkein piloilla: Selena-radiostani ovat patterit loppu. Onhan minulla toinenkin radio, mutta sen ääni on jotenkin kylmä ja persoonaton ja se leviää kaiuttimista liian laajalle alueelle, kirjallisuusohjelman kuunteleminen ei ole yhtä intiimi kokemus kuin Selenalla.
Eilisessä Hesarissa kirjoitettiin dokumenttielokuvan ohjanneesta toisen polven amerikkalaisesta miehestä Vikram Gandhista. Hän tekeytyi guruksi ja teki prosessista dokumentin. Filmissä hänen seuraajilleen paljastettiin myöhemmin huijaus. Mies kertoi ihmisille sinisestä valosta, joka löytyy jokaisesta. Vaikka kyseessä oli huijaus, kokivat ihmiset saaneensa sinisestä valosta apua elämäänsä. Ratkaisu oli siis jo ihmisissä, guru vain tuuppasi heitä sinisellä valollaan eteenpäin. Jonkinlainen plaseboefekti tämäkin.
Olen huono gurun seuraaja. Innostun kyllä alkuun, mutta jonkinlainen vastarinta valtaa minut aika pian. Kannatan ehdottomasti Pekka Haaviston valitsemista Suomen presidentiksi (ääneni on jo kuoreen talletettu ja kuori kiinni liimattu), mutta tuntuu, että joissain piireissä hänestä ollaan jo tekemässä jonkinlaista pelastajaa. Hän itse ei vaikuta pyrkivän pelastajan vaan presidentin virkaan.
Viikonlopun kohottavaksi elementiksi pätkä Fernando Pessoaa: Hetkien vaellus suomentanut Pentti Saaritsa (Otava 1974)
Kun pystyisi nauramaan, nauramaan, nauramaan julkeasti,
nauramaan kuin kumoon kaadettu lasi,
pelkästä tuntemisen paljoudesta pähkähulluna,
lopen riekaleina hangattuani itseäni kaikkea vasten,
suu kaiken pureskelemisesta haavoilla,
kynnet tarrautumisista verillä,
sen päälle antakaa minulle mikä tahansa vankikoppi
niin siellä muistelen elämää.
4 kommenttia:
Juu, kyllä se Haaviston idealisointi kääntyy jo pikkuisen tukahduttavan puolelle. Tulee vähän sama fiilis kuin Obaman kanssa, että annetaan jo rauhanpalkinto, kun on vasta aloittelemassa työtään. Ja minäkin kannatan silti Haavistoa, en vain jaksa sitä liiallista hehkutusta.
Tuo Obaman rauhanpalkinto on varmaan epäonnistunein Nobel, mistä olen ikinä kuullut! Ei ketään pitäisi palkita pelkän toivon perusteella. Näissä omissa vaaleissamme meno tuntuu villiintyneen ihan älyttömäksi kummassakin leirissä. Onneksi on enää viikko jäljellä :)
t. Marjut
Lehtien mukaan molempien ehdokkaiden kannattajat ovat villiintyneet. Näen enemmän Haavistofanitusta, kaveripiirini on sellainen.
Juu, en minäkään monia Niinistöä maanisesti kannattavia tunne. Itse käyn seuraamassa Haaviston Facebook-seinää, kun se on julkinen. Muuten olen ainoastaan lehdistön tiedonantojen varassa (en ole Facebookissa), ja kyllähän sitä loanheittoa puolin ja toisin näkee lehtien keskustelupalstoilla. Nyt tein päätöksen etten enää seuraa vaaliuutisointia, kun olen kerran jo toisella kierroksellakin äänestänyt. Kyllä tämä tästä :)
t. Marjut
Lähetä kommentti