Satama saapuu

Nyt lienee taas päivittäisen ripittäytymisen aika. Kurssikaverini kouluttautuu pari päivää Tampereella, eikä halunnut eilen osallistua kollegojen yhteiseen illalliseen, vaan asetti jostain käsittämättömästä syystä seurani etusijalle. Käväisimme ensin syömässä ja päivittämässä oman ja kurssikavereiden tilanteet. Sen jälkeen katsoimme Riku Suokasta Luolamiehenä TTT Klubilla. Hankkiuduimme vielä Paapan kapakkaan, joka näin jälkikäteen ajatellen oli virhe, heräsin aamuun lievästi krapulaisena. Tähän en ole sortunut sitten kirjoittajien pikkujoulun.

Ostin eilen rahin, jolle olen nyt asetellut alaraajani sievästi vierekkäin. Läppäri lepää reisilläni. Hankintaa edelsi kiertely huonekalukaupoissa. Mietin jo uuden nojatuolin hankkimistakin. Otin kaupassa kuvan nojatuolista kännykkäkameralla, jotta voisin mahdollista ostosta rauhassa kotona harkita. Katsoin kuvaa ja huomasin filmanneeni nojatuolista videonpätkän, taustalta kuului oma jupinani. Raahasin rahin kotiin bussilla, joka päätyi Keskustorille, josta kannoin sen vielä kotiin.

Kirjoituskoulutus päättyy pian, enää yksi kokoontuminen on jäljellä. Koulutuksen myötä olen havainnut kaunokirjallisissa teoksissa toiston välttelyn. Välillä tuo synonyymien etsiminen on suorastaan hupaisaa. Tästä voinemme siirtyä viikonlopun runoon. Ostin Lukulaarista Harry Salmennimen kokoelman Runojä (Otava 2011). Muistaakseni se on palkittu viime vuoden kauneimpana kirjana. Kirja on totisesti kauniimpi kuin yllä. Aidossa kansikuvassa ei ole mustaa vaan viivat on värjätty kullalla. Mitään en näistä runoista ymmärrä, mutta siinähän ei ole mitään uutta.

Jokin tulee valmiiksi.
Kun satama saapuu,
se on pehmeämpi kuin
yksinäisyys. Aallot,

-------------------

Jotkut merkit näyttävät
juovilta eläimilta,
etenkin ns. "juovien
eläinten merkit".