lauantai 19. marraskuuta 2016

Ahneus

Google vetoaa ahneuteeni "Voisit hankkia blogillasi jopa 10.18 euroa kuussa". Menisikö siitä veroa? Hankkisin siis viisi euroa kuukaudessa jos siis lukijoita riittäisi. Saisin blogiini rumia mainoksia.

Olen vahingossa poistanut paljon kommentteja tekstien perästä. Anteeksi. En tiedä mitä olen ajatellut.

Taivaalta tippuu jotain veden ja lumen olomuodon sekoitusta. Olohuoneen sälekaihdinten välistä näkyvät harmaan eri sävyt sekä läheisen talon kattotyömaan pressu, joka erottuu ympäristöstään säädyttömän keltaisena muistuttaen siitä, että harmaan lisäksi on muitakin värejä. Värit viettävät talviunta, mutta saattavat vielä joskus palata.

Lähden ulos kunhan keksin mitä on puettava päälle. Sadeasu? Tyttäreni puoliso oli ostanut E:lle sievät oranssit kumisaappaat Nekalan löytöliiteristä. E esitteli jalkineita minulle, jolloin huomasin toisessa kumisaappaassa reiän. Ehdotin halkeaman korjaamista jeesusteipillä.

E kertoi, että entinen mieheni on ostanut metallinpaljastimen ja etsii sillä Lapista jotain saamelaisaarretta. Olen iloinen miehen puolesta. Hän saa tehdä mitä haluaa. En ole rajoittamassa.

Potilas oli tehnyt valituksen, sillä häntä ei ollut informoitu B-lausunnon maksullisuudesta. En ole juuri lausunnoista laskuttanut, sillä se on vaivalloista ja aikaa vievää. En myöskään raaski vaatia tuota pientä palkkiota työttömiltä, eläkeläisiltä tai muuten vain vähissä varoissa olevilta.

Sukellan harmauteen kunhan saan päätettyä millä vaatteilla siltä on suojauduttava. Illalla menen balettiin. Ostin liput työpaikan vapaa-aikajärjestön kautta ja luulin ostavani ooppperalipun. Muistin vasta hiljattain, että Pähkinänsärkijä on baletti eikä ooppera. Menen siis joulubalettia katsomaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pähkinänsärkijä..., upeeta ainakin silloin, kun Nurejev sen tanssi prinssinä.

Gran Pas de deux; Rudolf Nurejev ja Merle Park

Bravissimo!

//Eija

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tämähän on suurempi nautinto kuin ooppera! Saat nauttia Tšaikovskin musiikista - oho, tabletti korjasi ässän - eikä sinun tarvitse katsoa pullakoita oopperalaulajia vaan näet eteerisiä ballerinoja.

Tšaikovskin hauta Pietarissa on kaunis.

Luulisi sen potilaan tajuavan, että ei lausuntoa viitsi kirjoittaa monta kertaa samalle tyypille ilmaiseksi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Voit lukea tämän päivän tekstistä miten minulle lopulta kävi.