Kävin eilen kuuntelemassa Teoksen kirjakaupan lukupiiriä. Ymmärtäisin lukupiirin niin, että kaikki osallistuisivat keskusteluun, mutta nyt me muut olimme hiljaa, tuijotimme kolmea lukupiiriläistä ja yhtä runoilijaa (Tomi Kontio). Luettavana oli Kontion uusin runokokoelma "Saattaa, olla".
Luin teoksen pikaisesti ennen tapahtumaa ja pidin runoista kovin. Kyse on tietysti kuolemasta ja rakkaudesta. Runoilija käyttää runojen kieltä ja kieli on niin kaunista, että jos se olisi vielä kauniimpaa niin se olisi ehdottomasti piloilla. Kontion mainitsemista esikuvista muistan enää Sirkka Turkan.
Sain tietää, että Kontio kirjoittaa myös lastenkirjoja ja että hänen isänsä oli sirkustirehtööri 60-luvun suositussa lastenohjelmassa Sirkus Papukaija.
Runoteos "Saattaa, olla" liittyy runoilijan siskon kuolemaan. Kontio vaikutti jotenkin alakuloiselta, joka tietysti sopii runoilijalle. Naureskeleva rakkausrunoilija ei olisi uskottava. Tilaisuuden jälkeen jonotin signeerauksen kirjaani. Eihän siitä meinannut tulla mitään, sillä naiset halusivat uskoutua Kontiolle omaistensa ja ystäviensä menehtymisistä. Vähemmästäkin kirjailija käy melankoliseksi.
Sain samalla Susinukke Kosolan runokokoelman Varisto. Sitä ei ostetakaan rahalla vaan pitää tehdä tunnustus, joka kätketään kirjekuoreen. Kuori suljetaan visusti. Ei ole vaikea arvata, että näistä nimettömistä tunnustuksista saamme vielä kuulla.
Runo kokoelmasta "Saattaa, olla" Tomi Kontio Teos 2017
Kun sinä menit,
kuvitelmani sinusta sai lainvoiman,
ei enää läheisyyden harhoja,
ei yhtymisiä eikä kuitenkaan yhtymisiä,
ei vinoksi taipuneita rakkaudentunnustuksia.
Taivaalta putoilee valkoisia perhosia,
joku sanoo, että tulkoon valkeus,
häikäisevä enkelinvalkoinen maisema,
pelottava, lumoava, vieras itse,
sinun poissaolosi kuvaelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti