torstai 26. huhtikuuta 2018

Ikäkriisi

Olen niin sinut ikäni kanssa, että olen yrittänyt saada syntymävuoteni pois facesta. Pidän kuitenkin noista rutiinilla heitetyistä onnitteluista. Ylihuomennna on taas kerran syntymäpäivä. Nuo juhlapäivät jotenkin oudosti tulevat vuosi vuodelta tiheämpään tahtiin kunnes ne sitten joskus loppuvat ja iän voivottelu tyssää. Olisinhan voinut saada paskemmankin elämän.

Luin tänään tulleesta Imagesta naisten asemasta elokuvissa. Moni naisnäyttelijä kertoi, ettei voi näytellä elokuvissa avioparia näyttelijämiehensä kanssa, sillä elokuvan vaimon kuuluu jostain syystä olla huomattavasti miestään nuorempi.

Olen ryhtynyt pukeutumaan ja riisuutumaan sovituskopeissa mahdollisimman ripeästi. Vilkaisen peiliin vasta kun sovitettava kaapu on ylläni. Kotona kyllä uskallan katsoa peileihin. Sovituskoppivalo muistuttaa kirkkaudeltaan sitä jota käytetään rikollisia kuulustellessa. Naisen elämä on päättymätön ikäkriisi.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa uudessa tamperelaisessa ostoskeskuksessa. Ensin iski kuluttamistarve, sitten alkoi väsyttää ja tehdä mieli kahvia ja pullaa. Kun olimme nähneet riittävän monta rättiä, ei enää niitä tehnyt mieli. M osti kukkaruukun ja minä appelsiineja ja kaksi sämpylää.

Sain ihanan paketin, jossa oli Minna Canth -aiheinen pipo ja tiskirätti.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Synttärionnittelut! Kiitos pukukoppivinkistä. Peilit toimii samoin kuin työterveyshoitaja, vyötäröä pitää hoikentaa.

Merja kirjoitti...

Minulla oli viisikymppisenä ikäkriisi. Nykyään potilaat jo varovasti kyselevät, että milloin jään eläkkeelle (pukevat sen kyllä ystävällisesti kysymykseksi ’olethan sinä vielä ensi kerrallakin täällä’j. Ei tunnu enää missään, olen tottunut. Tänään tosin Puolassa hotellin rspan tyttö päivitteli ikääni ja kirkkain silmin väitti minun näyttävän nelikymppiseltä. Varasin heti huoneen myös paluumatkalle.